torstai 26. toukokuuta 2011

☺Pikavisiitti mökillä!


Kissat joutuivat vielä jäämään sivistyksen pariin, kun eivät ihan itsekseen mökillä pärjää. Saavat siis odotella vielä hetken mun loman alkua. Tässä kumpikin osui samaan kuvaan.

Tärkein homma mökillä oli tietysti ruusujen voinnin tarkistus. Hyvin ne voivat, mutta rikkaruohot vielä paremmin. Onneks Jasu pelasti ne heti kuvien oton jälkeen, riehui siis trimmerin kanssa. Toivottavasti säästi ruusut. :D Kuvassa Ritausma.

Tässä Nuit´s de young, joka on vasta saanut pienet silmut esille.

Semiplena on tehnyt jo pienet lehdet ja selviytyi myös pakkasesta.

Kovin ovat samannäköisiä, mutta kuitenkin kaikki omia yksilöitä. Tässä Ristinummi, joka tuli viime vuonna Hongiston taimistosta matkahuollon tuomana ja niin odotettuna.

Mustikka kukki runsaasti aurinkoisella rinteellä. Nyt vaan kiiruusti pörriäiset kehiin, että päästään syksyllä syömään mustikoita.

Mökkitien varrella mäessä kasvaa monen näköistä luonnonkukkaa, tässä orvokki.

Voikukkakin oli niin rehevä ja syykin selvisi, kun Oskari tuli kuvaan. Sen verran hienosti se lannoitti heti kameran napsahduksen jälkeen. Kiva että Oskarikin on kiinnostunut kasvien hyvinvoinnista.

Tässä äitini ja hänen miehensä Martin silmäteristä yksi, eli kuusen taimi. Niitä on vielä aika monta lisääkin. Ja aiheuttavat varmasti enemmän huolta heille kuin me lapset aikanaan. Olen varma, että heidän tarmokkuutensa edessä joutuvat taimille kiusaa tehneet myyrät ja muut metsän öttiäiset kyllä perääntymään.

Muutama kielokin oli jo kukkansa aukaissut keskellä vanamoplänttiä. Vanamoista tulee kuvaa, kunhan saavat ensin kasvatettua upeat kukat. Ikävä, ettei tuoksua voi taltioida tänne kuvien kaveriksi.

Vuorenkilvet kukkivat upeasti keskellä kalliota, minun hoidosta huolimatta.

Oskari vahtii reviiriään ilta-auringossa kaarisillalla. Rauhallista on, ei näy hirviä eikä ilveksiä, ei edes hiiriä. Rauhaa ei kestänyt kauaa. Hiiskumattoman hiljaisuuden rikkoo pieni ääni...

...kun Jasu aukaisi jääkaapin. Oskarille tuli kiire sisälle. Yhtään tilaisuutta ei saa jättää käyttämättä, kun on ruoka ja syöminen kyseessä. Ja kukahan onkaan sillä saralla meidän perheen heikoin lenkki? :D
Ja seuraavaksi onkin edessä muutto mökille kaikkien karvatassujen riemuksi. :D

tiistai 17. toukokuuta 2011

☺ Hui, miten aika vierähti!


Kylläpä aika vierähti. Joskus asioita tapahtuu paljon samaan aikaan, kuten kuluneen kuukauden aikana. Poikani osti meidän asuntomme ja me muutimme rivitaloon, missä on soma, vanhan ajan kuisti.

Ja samaan aikaan lähdimme äitini kanssa vuokramökille Somerolle rentoutumaan. Mökki on pieni, mutta viihtyisä ja sinne on aina yhtä mukava lähteä.

Hiukan viiniä, pähkinöitä, rentoutumista ja nollausta.

Ja tietysti ulkoilua, ja paljon. Tässä Äitee taluttaa Oskaria, ja välillä toisin päin.

Ja uuteen kotiin... Ensimmäisenä saunan testaus - hyvä oli.

Nallea ja Taavia on ehdottomasti kielletty menemästä pöydälle, kuten näkyy. Kovin kissamaista touhua.

Taavi ja Nalle tarkkailevat kadun puolen elämää, harmi kyllä, lasin takaa. Vappuna tosin pääsivät ulos vappumarssille. Ensin lähti tyttäreni, Riina, autolla. Ovi ei ollut kunnolla kiinni, joten Oskari päätti myös lähteä ja juoksi siis Riinan auton perässä pitkin katua. Mieheni huomasi tämän ja lähti juoksemaan koiran perään. Ovi oli edelleen auki, jolloin myös kissat liittyivät vappukulkueeseen. Onneksi kaikki olivat tallessa minun kotiutuessani työstä.

Seuraavaksi kissat ulkoilevat turvallisesti, joten kissatarhan tekoon. Joutuvat toki jakamaan tämän kesähuoneen meidän kaksijalkaisten kanssa.

Tältä se näyttää pihalta päin lähes valmiina.

Ja tässä on kissojen nurkkaus; yksi vanha kiipeilypuu, yksi uusi puu ja nukku-kori.

Ja tältä se näyttää sisäpuolelta katsottuna, täällä me viihdymme.

Taavi, sutjakka dieettiläinen, istuskelee terassilla. Dieetti on ollut tiukka, mutta kuten kuvasta näkyy, Taavissa ei ole mitään tiukkaa.

Ja kun kerran ruokaa säännöstellään, sitä on hommattava itse, ajatteli Taavi. Ja kukapa olisi uskonut, Taavi nappasi terassilta hiiren. Sisällä se tosin aiheutti hiukan säpinää. Oskarikin kateellisena kiukutteli Taaville viikon. Se jahtasi Taavia vimmatusti yrittäen varmaan ajaa sen hiiren ulos Taavista.

Nalle nauttimassa ulkoilmasta, auringosta ja lintujen leikistä pihalla. Ohi kulkevat mummot vilkuttelivat Nallelle sen nähdessään (vai vilkuttivatko he kuitenkin miehelleni Jasulle, tiedä häntä).

Takapihaa asuttavat tällä hetkellä karviainen Lepaan punainen, mustaherukka Mortti, viherherukka Venny, vadelma Maurin makea, kirsikkaluumu ja omenapuu. Niitä valvoo Piippaliina koreineen raparperipuskan suojasta.

Ja Oskari rokkitukka-versiona...

Ja parturin (siis Marin) jälkeen vähän fiinimpänä.

Ja näin kauniisti kukkii hellässä hoivassani oleva orkidea. Mökillä ruusutarhassani olevat ruusutkin ovat kaikki armeliaasti tuupanneet silmuja esiin, mutta niistä tuonnempana. :D