Joulu ☼

Oskari osallistui kiitettävästi jouluvalmisteluihin. Se ilmoitti kaikista ikkunan takana kurkkivista tontuista ja niitä olikin tosi paljon. Se toimi myös koemaistajana välillä luvan kanssa ja välillä ilman lupaa. Tässä Oskari on itse viattomuus.

Ja toinen koemaistaja on uuvahtanut taas katon rajaan kiipeilypuuhun. Ja uni maistui hyvin, kun oli imurin ulottumattomissa.  Nallen erikoisalaa oli kinkku ja maksapasteija.

Kuusi saatiin pystyyn ja koristeltuakin. Osa paketeistakin saatiin jo kuusen alle. Ja tässä vaiheessa odotettiinkin jo vieraita tulevaksi.

Hätä ei lue lakia, joten pöytä piti laittaa ihan mutkalle, että kaikki saatiin saman pöydän ääreen jouluaterialle. Kattaus on aloitettu ja kuten kuvasta näkyy, konjakin voimalla.

Kaikilla vatsa täys ja pukki kävi, mummo ja Martti suuntasivat jo kotiin päin, kun nuoriso viihdytti itseään vanhalla kunnon lautapelillä. Ja yllätys, yllätys, aivan hyvässä hengessä. Kukaan ei hermostunut, eikä heitellyt nappuloita. Ehkä tenavista on kasvanut aikuisia.

Ja joulupäiväaamu koitti. Pöytä on taas siisti ja tyhjä ja me vanhat varikset olemme kahdestaan. Uutta vuotta odotellaan.

Tämä kuva on jo useita päiviä vanha, mutta edelleen käyttökelpoinen. Lunta on satanut niin paljon, ettei meistä oikeastaan lenkillä näy enää muuta kuin pipolakin tupsu, mutta onneksi ääni kuuluu.

Tänään eli tapanina näytti jo siltä kuin olisi se kuuluisa kevään ensimmäinen päivä. Aurinko ei kovin korkealle jaksanut nousta, mutta pakkanen jaksoi. Oli silti ihana nauttia auringosta edes pieni hetki.

Ja tässä Oskari tekemässä sitä, missä se on paras. Ei - tässä ei päästellä pahaa ilmaa vapaaksi. Kyse on nälkäkuoleman torjumisesta, toisin sanoen kerjäämisestä. On myös mahdollista, että pääpuoli uhkaa nukahtaa, vaikka takapuoli on vielä täysin hereillä ja virkeä.

Siis kyse oli kerjäämisestä ja kuten kuvasta näkyy, se toimi. Minä tiedän, kumman suuhun syötävät päätyi.

Ja sitten lenkille Oskarin kanssa. Joulukinkku pyrkii ulos Oskarista. Kynttilä palamaan, jotta erottaa oman portin pimeässä ja löytää kotiin. Oskarin nenä on joululomalla kinkuntuoksun johdosta, joten sen opastamana emme päädy edes naapuriin. Ja voi olla, että suklaa on viennyt näönkin, mutta neliveto toimii yhä, joten ei kun liikkeelle.

Vapaapäivän viettoa ☻

Lyhennetty työaika on kovasti mukava muulloin paitsi tilipäivinä. Taas eilen illalla, tietoisena tulevasta kahdesta vapaapäivästä, päätin tehdä Oskarin kanssa mukavan pituisen iltalenkin. Kun pääsin ulos puettuani päälleni valtavan kerroksen vaatteita huomasin liioitelleeni (taas kerran). Lämmin tuli heti ensi metreillä, mutta kyllä oli mukava ulkoiluilma, vaikka ikkunan läpi se ei sellaiselta näyttänytkään. Muut olivat huomanneet saman ja liikkeellä oli paljon muitakin kulkijoita. Tässä kuva Jermunkujalta ja lumihiutaleista, jotka olivat juuri noin suuria, kun kuva antaa ymmärtää.

Tämän aamun lenkillä nappasin kuvan talventörröttäjästä. Helpolla tämä kuva ei tullut. Oskari nyki jatkuvasti hihnassa eikä edes samaan suuntaan kokoajan vaan juoksi tietysti puolelta toiselle. Siihen kun lisätään muut metsässä liikkujat (siis yksi) ja paksut tumput ja mukavan liukas känny, on kai sanomattakin selvää, että känny teki muutaman yllätysloikan hankeen ja saattoipa kuvaajaltakin joku ärräpää päästä. Eli kovan työn takana oli tämä kuva.

Samaisella aamulenkillä napsautin vauhdissa kuvan näistä punalehtiruusun kiulukoista toisen kulkijan seuratessa meitä edelleen. Meillä oli sen verran hyvä etumatka, ettei hän meitä pysähdyksistä huolimatta saavuttanut. Luultavasti näytimme niin epäilyttäviltä mun napsiessa kuvia, ettei uskaltanut meitä ohittaa, tyytyi vain ihmettelemään kummallista kulkuamme

.Kotipihalle tullessamme nappasin vielä kuvan  tasaisen harmaasta taivaasta ja lumisesta aidasta. Ja vain siitä ilosta, että kuvan ottaminen oli niin helppoa Oskarin liistraantuessa ulko-oveen sissänpääsyn toivossa. Ilma oli aamulla yllättävän lämmin, eikä meidän lenkin varrelle tuulikaan osunut lainkaan tai sitten siellä vaan on täysin tyyntä. Ja kuvan alareunassa on hyvin utuinen, eikä niin valkoinen hanki tai kuvaajan sormi.

Tässä Oskarin anova katse. "Joko pääsee, mamma, sisälle? Varpaiden välissä on lukuisia pieniä lumipalloja ja aika monessa muussakin paikassa. Haluaisin päästä viemään niistä osan Nallelle ja loput ravistella sohvalle ja sängylle. Ja voisinpa taas syödäkin jotain. Sen jälkeen lupaan pedata sängyn mieleni mukaan ja ottaa pikku tirsat. Saatan toki hiukan ilmoitella ohikulkijoista, jopa kuvitelluista sellaisista."
Pakko se oli päästää, kun sillä oli noin paljon suunniteltua tekemistä.

Mullakin ois tänään siivouspäivä ja siksi kai keksin jotain kiireellisempää tekemistä kuten blogin päivitystä. Ajatellen pikkukisujen muuttoa meille, siirsimme tämän catmaxin puun makkariin, jossa pikkuiset joutuvat olemaan mahdollisesti työpäivien ajan turvassa liian innokaalta Oskarilta. Ja kun en halua niiden välttämättä kiipeilevän verhoissa, ajattelin tarjota niille tällaista vaihtoehtoa.

Laitan nyt vielä kuvan Nallen uudesta juoma-automaatista, jossa on tuo kissojen himoitsema liikkuva vesi. Tämä on ollut meillä pari viikkoa ja vain kerran olen nähnyt Nallen tästä juovan, mutta luulen sen käyttävän kuitenkin tätä. Ainakaan se ei enää kilju suihkun alla saadakseen jonkun laskemaan siitä hiukan vettä ja luulen sen pitkälti jättäneen myös löylykiulun rauhaan, eikä kissa ole kuivunutkaan, joten kyllä se jostain juo. Koiran vesikuppiinhan se ei koske, koirahan on saattanut kuolata sinne, hyi.

Ja tokihan kisutkin on oltava täällä edustettuna. Tässä poseeraa Milo. Huomenna ois tarkoitus mennä taas kurkistamaan, miltä pojat näyttää. Vaikka odottavan aika onkin pitkä, on kuitenkin hyvä, että nämä saavat vielä yli kuukauden kasvaa emon hellässä huomassa, jotta ovat sitten reippaita poikia muuttaessaan meille.

Ja tasapuolisuuden vuoksi vielä Josenkin kuva. Vaikka ovat jo olevinaan isoja poikia, niin sivukuva kertoo, kuinka vauvoista vieläkin on kyse. Ei näistä ihan vielä Oskarin kaveriksi olisi, mutta siitähän ne kasvavat.

Pienet karvaiset pojat ja vähän jouluakin ☺

Täytyy laittaa tähän vielä syksyn viimeinen kuva, siis ennen kuin luonto muuttui valkoiseksi. Oskari nuuski jotain puunjuurta lähimetsässä, niin pitihän minunkin jotenkin aikaani kuluttaa. Eli tässä syksyn viimeinen vaahteranlehti.

Ja tässäpä on Jasun tiikeri, Jose, 5-viikkoisena ja jo tukevasti omilla jaloillaan. Vähän näyttäisi, että jonkin sortin raitaa ilmestyisi, ainakin hännänpäähän.

Ja tässä tämän mamman mussukka ihmettelee, miten se häntäpää seuraa ihan perässä. Tai ehkäpä Milo vaan tarkistaa peppukarvojen järjestyksen. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä taas poikia katsomaan.

Eksyttiinpä tämän vapaapäivän kunniaksi yhteen kauppakeskukseenkin, josta tämä herkullinen kuva on ja siellä lauloi myös pienet "tiernapojat" ihmisten iloksi. Kyllä se joulu siis lähestyy vauhdilla.

Milo ja Jose ☼

Milo seisoo jo niin tanakasti. Näyttää vaan toi vatsanseutu hiukan painavalta, vai liekö jalat vielä hiukan lyhyet. Mutta ihana on, oikea mamman mussukka.

Jose uskoo olevansa vakuuttavampi istuen ja aika murskin näköinenhän se onkin. Ja tästä kuulemma Jasu kasvattaa sen "tiikerin" itselleen. :D

Varustelua vauvojen varalle ☺

Eilen toi posti kauan odotetun paketin. Tänään ajattelin sen kasata valmiiksi kisuja varten. Työ sujui joutuisasti, kun oli hyvät ohjeet ja tarvittavat osat. Kun sain työn valmiiksi (tikkaat tosin vielä puuttuu), menin hakemaan kameran. Ja kuinka ollakaan vanha ja raihnas 17-vuotias oli jo asettunut taloksi. :D

Ja seuraava havainto Nallesta olikin huipulla. Ja me passataan tälle nivelrikkoiselle kissalle kaikki alas ja nenän eteen ruuasta lähtien, kun ollaan ajateltu, ettei vanha rasitu. Ja kun silmä välttää, se kykenee mihin tahansa, jos vaan haluaa. Täytyy myöntää, että on kyllä höynäytetty olo. :D

Pienistä pojista tulee pulleita poikia ☺

Kiltti ja kultainen kasvattaja on ottanut meidän muruista taas upeita kuvia. Tässä poseeraa Jose sisarusten kölliessä taka-alalla.

Ja tässä Milo päikkäreillä. Se ei selvästikään ole suostunut varsinaisesti malliksi tässä kuvaussessiossa. Ja siskoplikka kurkistelee takaa. Juu, se ei ole muuttamassa meille. Pojat riittää.

Oih, mitä söpöliinejä.
Meidän pojat. :D

Ja pupsit lähikuvissa ☺

Jose, alias SamBelle’s Grant Gedeon. 
Ikää vasta reilu pari viikkoa ja näin valpas katse. Ja niiiin untuvaisen pehmoisia.

Ja Milo, alias SamBelle’s Gordon Garett.
Oih, ihan tässä sydän sulaa näitä katsellessa.

Oih, mun muruja ♥

Tässä nämä pojat taas ovat. Painoa on kuulemma kertynyt molemmille jo yli 300 grammaa ja aika pallukoita olivatkin. Molemmilla jo silmät auki ja ääntäkin tuntuu lähtevän. Eli tulevat perheenjäsenemme Milo ja Jose.

Tässä toinen veljeksistä taitaa jo haikailla maitobaariin. Se kun tällä hetkellä on se kirkkain johtotähti karvakerien elämässä. Hyvä, kun syövät ja kasvavat, niin pääsevät tammikuussa laittamaan Oskarin ojennukseen.

Viikonlopun viihdykettä ☺

Lauantai-ilta meni mukavasti Karjalohjalla hirvipeijaisissa. Eipä ole ennen tullut käytyäkään, mutta mukavaa oli ja tarjottavat todella hyviä.

Sunnuntai ja isänpäivä meni osittain tällaisia katsellessa. Paljon oli katseltavaa ja "haisteltavaa". :D

Oli siellä messukeskuksessa tällaisiakin ja vieläkin isompia. Katsottavaa oli niin paljon, että jos ois kaikkea katsellut, olisimme siellä vielä huomennakin. Oli siellä paljon muutakin, mutta ihan kaikesta ei tullut kuvia otettua.

Ja nälkähän siinä tuli. Lohjalainen pizzapaikka vaihtuikin tällaiseen, mutta ruoka oli hyvää ja kokemus vieläkin parempi. Eikä saatu edes parkkisakkoja, eli hyvin meni.

Ja nyt söpöliinejä ♥

Päivän ikäinen pojanpallero, nyt tosin jo kaksipäiväinen. Saattaisi sopia meidän perheeseen. Varaus on vasta alustava ja muutama viikko harkinta-aikaa. Tosin olen kyllä jo asiaa pohtinut monelta kantilta ja useita kertoja.

Ja jottei pienellä olisi yksinäistä tässäpä toinen veljeksistä. Ihan jo olin Riinan kanssa katsomassa näitä livenä tänään. Ei ollut vielä koolla pilattuja. Yllä oleva on väriltään creme ja tässä vieressä oleva on lila. Tässäpä ne tärkeimmät tämän päivän jutskat olikin.

Syyspäiviä ☺

Onpa kiva saada palkkaa, kun nautiskelee hyvästä seurasta raittiissa ulkoilmassa ja vieläpä kauniissa maisemissa, siis tyhy-päivä Kisakalliolla. Kuljimme, siis suunnistimme, Ahvenalammen rantamilla.

Ja seuraavan lammen rannalla meitä odotti kahvi, myös teetä oli tarjolla ja tietysti pipareita ja pullaa. Ilma oli mukavan aurinkoinen. Siellä oli niin mukavaa, että saattaapa sitä lähteä siellä käymään ihan vaikka vapaa-aikanakin.

Ja vaikka kuvan laatu ei ole kaksinen, on se laitettava tänne.
Tiedän, että lapsityövoiman käyttö on kiellettyä, mutta entäs eläkeläistyövoima? Voin sanoa, että toimii. :D
Suuremmilta vaurioiltakin vältyttiin. Äitini heilutteli kirvestä ja minä kärräsin puita. Parin ison pöllin kanssa pääsin minäkin painimaan. Se pölli kun yritti nielaista kirveemme eikä aikonut sitä takaisin luovuttaa, mutta ei suostunut halkeamaankaan. Niinpä otimme toisenkin kirveen avuksi ja kyllähän ne pöllit joutuivat antautumaan tämän naisenergian edessä.
Tosin yksi klapi poksahti äitiäni päähän, mutta ei tullut yhtään verta. Molempiin jalkoihinkin kolahti, mutta vain toinen vihoitteli niin ettei oikein kävely meinannut sujua, mutta toinen kesti hyvin astumisen.
Nyt on puut kaikki klapeina ja sateen suojassa ja me saimme raitista ilmaa ja liikuntaa.

 Ja vielä yksi syksyinen kuva mökistä. Siellä kuistilla on luultavasti Oskari, joka järsii luuta, jota se ensin käytti jokaisen puskan juurella kunnes siitä tuli multainen ja maistuva.

Lokakuun pisaroita ☼

Lokakuu on pimeä kuukausi ja silloin esiintyy, ainakin minulla, hetkellisiä mielenhäiriöitä ja kuvassa yksi tällainen. Luovuin minua hyvin palvelleesta kulkuneuvosta ja annoin tämän häikäistä minut. Toivon ja uskon pitkään yhteiseen tulevaisuuteen ja luotan molemminpuoliseen kunnioitukseen.

Edellä jotain uutta ja tässä jotain vanhaa. Usein pikkutyttönä ihailin tätä taulua Tervakoskella Mummin ja Ukin luona ja nyt se muutti minun luokseni. Ehkä taulussa oikealla on eläkekotimme ja Jasu siinä on lähdössä kalaan. Lemmikkimme Untamo ja Unelma uiskentelevat siinä myös niin hohtavan valkoisina. :D

Ja takaisin todellisuuteen. Nalle nauttimassa syksyn väriloistosta. Tosin kuva on muutaman päivän vanha ja nyt ei villiviinissä taida keikkua enää kuin pari lehteä. Nalle voi edelleen hyvin, vain pientä hidastumista ja kangistumista on havaittavissa. Oskari tosin yrittää tehdä parhaansa ja rohkaisee Nallea liikkumaan tuuppimalla ja juoksemalla perässä, ainakin jos Nallella sattuu olemaan kultakalkkunaa suupielessä.

Ja loppuun vielä toinenkin syyskuva. Riinan kanssa olimme jossain ja joskus, kun aurinko paistoi nätisti. Ei vaan voi muistaa tarkemmin. Oli kuitenkin kaunis ilma.

Kaksi nöpönenää ☼

Viikonloppu meni mökillä puuhaillessa, lähinnä sellaisia syyshommia. Ruusupenkit oli vallannut rikkaruohoarmeija. Minä voitin sen taiston toistaiseksi. Auringon paistaessa se kitkeminenkin oli mukavaa hommaa, varsinkin kun joissain ruusuissa oli vielä paljon nuppuja ja kukkiakin. Tässä Anisade.

Tässäpä päivätorkuilla Nalle 17v. Tällä hetkellä Nalle on meidän ainokainen kissamme. Se viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Näin rauhallinen se ei kyllä ollut tänään aamulla, kun talitintti päätti tulla vieraisille ihan sisälle asti. Siinä sitten nämä molemmat ihmettelivät samalla ikkunalaudalla toisiaan. Tintti yritti ulos ja Nalle oli hiukan vaivautuneen oloinen ja toivoi vain, että tuo pieni räpistelijä saadaan pois. Tintti uuvahtikin talouspaperirullan päälle yritettyään ensin monta kertaa tehdä reikää ikkunaan. Siitä nostin sen rullineen ulos, jossa se pienen huilailun jälkeen lähtikin omille teilleen.

Tässä Oskari nautiskelee elämästä ja näkee unta, jossa se oli niin reipas, että sai tintin kiinni ennen minua. Tai sitten Oskari suunnittelee piipahdusta kissan kiipeilypuussa Nallen ruokakupilla. Se tietää, että sinne meno on kiellettyä, mutta houkutus vaan on suuri. Varsinkin kun askelmat on sijoitettu siten, että Nalle pääsee sinne kankeilla nivelillään. Niinpä se on kuin kutsu Oskarille. Ja Oskarin paino vain jatkaa nousuaan. :)

Ja tässä viaton ilme. "Ei, mamma, en ole koskaan käynyt Nallen kupilla, en myöskään keittiön pöydällä. Kynnen jäljistä siellä en tiedä mitään. Liinakin sieltä putosi omia aikojaan ja pähkinät vain lakkasivat olemasta, kunnes ne poistuivat minusta pötkönä tuolla läheisessä puskassa, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin ne syönyt. En varmasti."

Ja se nöpönenistä. Tähän vielä kuva kahviosta, jossa sain taivaallisen hyvää kaakaota odottaessani hammaslääkäriin pääsyä. Ja muistaakseni hintakin oli yhtä taivaallinen, ellei suorastaan tähtitieteellinen. Oli se silti sen väärtti. :D

Viimeiseksi vielä kuva etupihan kukkapenkin ruususta. Kukat on isoja ja upeitakin, ainakin näin auringon paistaessa niihin ja vesipisaroiden kimmeltäessä terälehdillä. Ja onpa siinä vielä muissakin ruusuissa nuppuja, kun vaan jaksaisi tuo aurinko niitä helliä, eikä sade niitä ihan pilalle piiskaisi.