tiistai 19. kesäkuuta 2012

Sadepäivä kotona ☺

Hui, kauhistus. Mun blogille tapahtui jotain, en päässyt lainkaan tänne kirjoittamaan. Onneksi isi auttoi lasta hädässä ja nyt pitäis toimia taas. Kuvassa mökillä laajalle levinneet Vanamot. Tuoksu on ihana, kuten kukkakin, mutta mun kamera mun käyttämänä ei kykene parempaan.
Tämä on luullakseni Heinätähtimö, tai sitten joku muu. Se kasvaa mökkimäessä aina seuraavaan trimmerin tuloon asti. Tässä kamera ja minä teimme yhteistyötä. Eli kamera ei välttämättä ole huono, minä en vain osaa sitä käyttää. Minä vain räpsin kuvia mitään säätelemättä.
Mökillä ollessamme pääsi käymään näin. Orkidea teki paljon kukkia. Ehkä mun kukkien hoitamisessa on jokin vika, kun ne kukkivat silloin, kun en ole lähelläkään.
Mökillä kaikissa ruusuissa näyttäisi jo olevan nuppuja, mutta tämä juhannusruusu on ensimmäinen, joka niitä aukaisi. Kerrottu kukkainen olisi kyllä sievempi, mutta tuoksu on onneksi yhtä hyvä. :D
Mökille muutti vielä viisi ruusupensasta vapaapäiväni johdosta. Jasu teki niille kasvupaikan terassin kupeeseen. Tässä siis kasvaa Belle Poitevine, Mont Blanc, Tove Jansson, New Dawn ja Souvenir de Philémon Cochet. Ja kukapa uskoisi, tämä ihana mieheni komensi minut vielä kerran ruusuostoksille. Vielä viisi pitää saada. Ei tarvinnut toista kertaa pyytää, hankin ne jo eilen.
Tässä ne viisi uutta nyt ovat, tosin vielä kotipihalla lähdössä kohti mökkiä.
Ja pitäähän nämä ruusut esitellä hiukan tarkemmin. Eli tässä on Multa-Sormesta löytynyt Nostalgie-ruusu. Kuva ei ole minun ruusustani, mutta tästä käy ilmi, mitä siltä voi odottaa.
Karjaan K-Raudasta löysin loput neljä. Tässä Easy Elegance ruusuista All The Rage, kasvaa noin metrin korkuiseksi.
Samaa sarjaa on Macy's Pride. Väri on hyvä ja pitäisi kukkia koko kesän, kasvaa noin 1,5 metriseksi.
Ja edelleen samaa sarjaa High Voltage. Tämä oli näistä kallein, mutta sen verran kiehtova, että lähti mukaani.
Ja sitten Therese Bugnet, köynnösmäinen kasvutapa houkutteli. Ja täytyy sanoa, etten ole missään nähnyt niin terveitä ja hyvin hoidettuja ruusuntaimia kuin Karjaan K-Raudassa.
Karjaalta huristelin kotiin, joten eiväthän ruusut pysyneet pystyssä, ja Theresen latva katkesi. Yritin sen pelastaa, "kipsasin" sen teipillä. Illalla latva oli nuukahtanut, mutta aamulla ylväästi pystyssä. Taisin siis onnistua. Ja nyt on pakko jo Oskarin päästä ulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti