Mun muruset vanhenee vaan ei viisastu ☺

Peetu poseeraa niin pehmeänä ja suklaan tuoksuisena suklaahippuna. Ikää on kertynyt 4 kuukautta.

Ja Miiko lepäilee sylissä. Kuva ei ole mitenkään päin "oikein päin". Miiko on varsinainen kyhnyli, oisko siihen lipsahtanut hippinen ragdolia tai sit se vaan on luonteeltaan nautiskelija.

Kevätaurinko on ihanan lämmin, kun köllöttää sisällä ja kyllä Peetu siitä nautiskelikin.

Miikon motto tuntui olevan, että ensin pisulle ja pesulle ja sitten vasta päikkäreille. Miikon naamioväritys tulee päivä päivältä selkeämmin esille, vaikka se ei tässä liiemmälti näy.

Taisi tulla vähän nahinaa aurinkoisista paikoista ja sitä sitten painimalla ratkottiin.

Ja painia jatkettiin sohvalla. On niin kiva harjoitella kisun hommia, kun vastustaja ja treenikaveri on samaa kokoluokkaa.

Ja sen jälkeen valitaan mieleiset nukkumapaikat. Ja pikkuisen pieniä tuon Nallen seura kiehtoo.

Loppuun vielä tällainen kevättalven kuva. Oltiin Riinan kanssa lenkillä ja musta aukko meinasi nielaista Riinan. No ei sentään, taisi Riina vaan todeta, että tuohon ei olisi kiva astua.

Me ollaan kilttejä ☼

Me ollaan näin kilttejä. Me ei kuuluta eikä meitä edes näy, kun ollaan niiiin pieniä.

Me ollaan sohvaperunoita ja nukutaan paljon, eikä tosiaankaan tehdä pahoja, vaikka mamma niin epäileekin.

Me ei nahistella ja painita keskenämme, eikä pyöritä karvapallona pitkin ja poikin. Me vain halailemme.

Me ei myöskään roikuta verhoissa. Tiedetään, että niissä on reikiä. Niitä tulee ihan itsestään yön aikana. Me ollaan nähty ja kovasti sitä ihmetelty. Me ei sellaista tehtäisi, ei edes osattaisi. Uskothan?

Joo, tiedetään, että sohvaankin on ilmestynyt ihmeellisiä viiruja. Niitäkin tulee öisin, on nähty. Eikä me raavita ikkunoita, eikä roikuta säleverhojen naruissa, eihän niin saa tehdä.

Me leikitään näillä omilla leluilla, tietenkin. Eikä syödä maton hapsuja. Niistä on aina ollut osa lyhyempiä.

Mitä se mamma väläyttelee tuota valoa, häikäisee ihan. Juu juu, omilla leluilla leikitään. Mitä, kengät pitkin lattiaa? En tosiaankaan tiedä. Minäkö? En varmasti tullut kenkätelineestä syömästä kengännauhoja, se oli joku muu.
Sama se, mamma rakastaa meitä kuitenkin. : )

Muisteloita ja kesän haikailua ☼

Tässäpä kukki Robusta ja hehkuu niin kesäisenä. Kuva on otettu kaksi kesää sitten. Toivottavasti tästä kesästä tulee aurinkoinen ja öisin saisi vähän sadella. Silloin ruusut oisivat upeita ja minä saisin napsittua taas ajantasaisia  kuvia.

Officinalis aloittelee selvästi kukintaa, myös kesänä 2011. Apila on niin rehevänä taustalla, että muistaakseni Jasu jo tässä kohdassa viritteli trimmeriä.

Silloin, kun Taavi vielä oli mun vauva, kuten Riinakin, joka tässä on saanut nenänrapsuttajan-roolin. Nyt on Taavi Riinan vauva, ja hyvä niin.
Höh, tulipa haikea olo. Nyt on etsittävä joku iloinen kuva tähän loppuun.

Siinä se on - kesä, loma ja vapaus - kaikki yhdessä kuvassa. Ei kestä enää kauaa, aurinko jo paistaa (tällä hetkellä).

Paljon, paljon nöpöneniä ☼

Tässä siis kolme nöpönenää, ja tyttäreni kiittää. :D Tämä kuva perustuu täydelliseen ajoitukseen. Kisut eivät sitten kovin kauaa viihtyneet sylissä, kun maailma on niin täynnä tekemättömiä kissanpennun juttuja.

Miikon ja Peetun ammatinvalinta jatkuu. Selvästi on taipumusta käsityöalalle. On se uskomatonta, miten täydellisesti voi kaksi pikkukisua hävitä torkkupeiton uumeniin. Ainoa, mikä ne paljastaa on pomppiva torkkupeitto ja sieltä täältä esiinpistävät neulanterävät kynnet.

Ulkoiluun liittyvät jutut voivat ammatinvalinnassa tulla myös kyseeseen. "Ulos mennessä laitetaan tossut jalkaan, olen nähnyt, mutta nämä penteleet pysyvät niin tiukasti pussukassa, eikä tule pussukan pohjaan edes reikää vaikka kuinka tuivertaa - vielä."

Lukutaito eikä kuuntelemisen taito ole kovin vahva, ainakaan Peetulla. Kaikki kirjat kertoo, ettei brittikisut liiemmin kiipeä sohvaa korkeammalle, ja on asiasta puhuttukin. Peetulla vaan on mennyt se jotenkin ohi.

Nalle, vanhana ja viisana, tietää kuinka tärkeää kisulle on ruohon syönti. Joten kuuliaisesti eläkeläinen hoitaa suolistoaan. "Kerrankin jollekin purkille pääsee yksin, ettei ne pikku liikkiöt ole aina pienen pallopäänsä kanssa samassa kupissa."

Ja niin jälleen kerran Nalle väistyi sivuun odottamaan, että Miiko ja Peetu pääsivät tutkimaan, mitä näille vihreille suikaleille pitäisi tehdä. Homma ei sitten ihan auennut, koska vaan silppusivat ruohoa ympäri olohuonetta.
On se kumma, että muut vihreät (lue: kukat) kyllä maistuvat. Mutta oman ruohon syöntihän ois luvallista eli tylsää.

"Mamma kävi keittiössä, joten nyt on pakko saada herkkuja. Ja mehän jaksetaan odottaa, kun otetaan rennosti."

 "Ei jaksetakaan, kolme sekuntia meni jo. Me halutaan lauantaimakkaraa. Se on niin hyvää, että tulee usein yritettyä syödä mattoakin, kun siihen on makkaran haju tarttunut."
"Ei tullut makkaraa ei, mutta omia herkkutikkuja kuitenkin ja taas olin Miikoa nopeampi ja ehdin saada enemmän. Ja se on ihan oikein, kun Miiko on tuollainen pullukka."



Ja niin sammui Miiko. Kuvat ovat aika valheellisia. Koska se, joka aina kiipeää paljasta jalkaa ylös, on Miiko. Se, joka ensimmäisenä roikkuu kissakaverin niskassa, on Miiko. Se, joka tekee pikkupahoja ja keinuu verhoissa, edelleen Miiko. Mutta ei hätää, Peetu on hyvä kakkonen ja on kirinnyt hienosti Miikoa kiinni tässä asiassa, vaikka muuttikin meille hiukan myöhemmin.

Uusia temppuja ja tapoja ☺

Velvollisuudet ensin, eli valjasharjoittelua. Miiko ei edes huomannut niitä, mutta Peetu oli kohtalaisen paikoillaan  ja tyytyi vain tassun täsmäiskuilla osallistumaan höyhenien ja kalojen saalistukseen.

Ja sitten huvi, eli kylppärileikkejä. Matto oli laitettu hiukan kasaan, eikä muuta tarvittu. Kylppärissä alkoi armoton kisupaini. Maton hapsut antoivat oman lisämausteensa leikkiin.

Ja kuten arvata saattoi, matto unohtui nopeasti ja painista tuli itse tarkoitus. Siinä kiskottiin korvaa puolin ja toisin. Eli saattaa olla, että meillä on kohta Lohjan pitkäkorvaisimmat brittikissat.

Ja kuinka kivoja hetkiä kisut viettivätkään alkon pussin kanssa. Molemmat melkein mahtuivat sinne samaan aikaan. Peetu oli siellä ensin ja Miiko halusi samaan pussiin, tietysti.

 Ja sinnehän Miiko survoutuikin, mutta peppu ei mahtunut, ei sitten millään. Sen oli pakko luovuttaa ja peruuttaa pois. Tässä tehty tilan arviointi siis johti harhaan. Oskarikin tuli sorsansa kanssa ihmettelemään, se kun ei saanut osallistua, oli kielletty.

Ja näin hyvältä siellä näytti Miiko. Liekö silmien punaisuus johtuu siitä, että kyseessä on alkon pussi.

Oskari kyllästyi katsomaan touhua ja suunnistaa kohti makkaria ja sänkyä. Ja pussikin alkoi näyttää kohtalaisen ilmastoidulta, kun siihen oli ilmestynyt tuhansia pienien naskalihampaiden tekemiä reikiä.

Ja näin Jasun opit ovat menneet perille ja pikkukisut ovat oppineet kerjäämään ja jos ei toiveita toteuteta uskon niiden vievän herkkupalan vaikka toisen suusta. Toisaalta ei ole kiva yksin syödä ja sitähän meillä ei joudu tekemään.

Ja-ha, sapuska loppui, joten Miiko ja Peetu poistuvat paikalta hanhenmarssia peräkanaa, luultavasti pahantekoon. Oskari tuli tutkimaan, oisko sittenkin joku murunen pudonnut. Ja tällä hetkellä virtaa riittää kisuilla taas niin paljon, ettei meillä ihan hetkeen vielä nukuta. :D