maanantai 11. syyskuuta 2017

Viimeinen ilta rannalla 💙💚💛💜

Viimeinen ilta Hattusaaressa alkoi.
Tummia pilviä oli kerääntynyt taivaanrantaan, mutta sitkeästi aurinko kuitenkin pilkahteli pilvien välistä.
Pienet öttiäiset hengailivat vielä muistellen kesää.
Saunan lämpiämistä odotellessa katse kiintyi oman rannan yksityiskohtiin.
Kuvaamiani kukkia en tunnista, mutta ehkä ne nimetkin vielä löytyvät.
Kiveltä kivelle pomppien mökkiranta jää yhä kauemmaksi kuin huomaamatta.
Yksinäinen kulkija ilta-auringossa.
Kesän viimeisiä kukkijoita.
Ehkäpä eniten kuvaamani kohde tällä rannalla.
Tämä vaan näyttää silmissäni niin lumoavalta johtuen ehkä siitä, että monet kukat ovat jo kukintansa lopettaneet.
Hattusaaren erikoisia kiviä.
Nuoriso rettelöi hiukan kauempana. Liekö kyseessä kaakkuri.
Ja nyt viimeinen katse järvelle ja saunaan. Huomenna on edessä pitkä ajomatka Lohjalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti