torstai 19. lokakuuta 2017

Teijossa syyskuun viimeisinä päivinä 🍀🍁🍄

Ensimmäinen kohtaaminen kansallispuistossa.
Syyskuussa pitkospuut olivat jo hiljaiset.
Muutama karpalo lepäsi vielä mättäillä.
Matkalla tuntemattomaan, kuten jokaisena uutena aamuna.


Mathildedalin järvi.

Aurinko ilahdutti läsnäolollaan ja lämmöllään meidän ulkoilupäiväämme.

Joutsenpari huolehti jälkeläisistään.

            Lähelle ei päässyt. Olivat joutsenet valinneet niin hyvän ja suojaisan ruokailupaikan.

Tuntui, että jokaisella vilkaisulla näkymä järvelle oli niin ainutlaatuinen, että se oli pakko ikuistaa.

Aurinko sai värit hehkumaan.

Päivää paistateltiin järvellä sulassa sovussa.

Kompuroidessa sanan mukaisesti törmäsi erikoisiin sieniin.

Vapaus olla olemassa.

Kulkemamme kierros vei meitä pitkin rantaa.

Maisemat vaihtelivat kallioista suohon.

Koivutkin hehkuivat keltaisina.



                                           Luonnon pieniä ihmeitä oli joka puolella.

Jotkut viihtyivät tiiviisti yhdessä.

Syksyn värit ovat yhtä sykähdyttäviä joka vuosi, täällä etelässäkin.



Reitillä oli useita nuotiopaikkoja, joissa oli mukava nauttia auringon lämmöstä ja hiljaisuudesta.

Heijastuksia tyynessä järven pinnassa.

Mathildedalin yksinvaltias oli ylväs näky.

Lähemmäs piti päästä, joten hiivin pitkin jo osin maatuneita pitkospuita, joita sammalkerros peitti.

Harmaahaikaraksi viisaimmat tätä kalastajaa epäilivät.

Kuvia katsellessa voin edelleen palauttaa mieleen täällä koetun rauhan ja hiljaisuuden.

Puolukat värittivät kulkuamme.





                   Nämä värit, sopusointu, rauha ja hiljaisuus jäivät asumaan sieluuni pysyvästi.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Pyhäilta Pähkinäniemessä 🍂🍁

Vielä pieni pala mennyttä upeaa kesää on nähtävissä rannalla.
Syksy pihlajanmarjoineen on jo täyttä totta.
Osuin keskelle sorsaparisķunnan iltajoogaa, mutta yritin olla häiritsemättä.
Katsoo minne vaan, aina edessä on näkymä, jonka haluaa ikuistaa sen lisäksi, että sen tallentaa sielun sopukoihin syksyn ja talven varalle.
Ilta-auringon kultaama ranta.
Uimaranta on autioitunut vesien viilennyttyä.
Syksyinen järvimaisema tyynnyttää levottomankin sielun.
Pilvet heijastuvat tyynestä veden pinnasta.
Hämärä laskeutui myös Vieremän rantaan, ilma viileni ja vain sorsien rupattelu kuului laiturin alta.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Viimeinen ilta rannalla 💙💚💛💜

Viimeinen ilta Hattusaaressa alkoi.
Tummia pilviä oli kerääntynyt taivaanrantaan, mutta sitkeästi aurinko kuitenkin pilkahteli pilvien välistä.
Pienet öttiäiset hengailivat vielä muistellen kesää.
Saunan lämpiämistä odotellessa katse kiintyi oman rannan yksityiskohtiin.
Kuvaamiani kukkia en tunnista, mutta ehkä ne nimetkin vielä löytyvät.
Kiveltä kivelle pomppien mökkiranta jää yhä kauemmaksi kuin huomaamatta.
Yksinäinen kulkija ilta-auringossa.
Kesän viimeisiä kukkijoita.
Ehkäpä eniten kuvaamani kohde tällä rannalla.
Tämä vaan näyttää silmissäni niin lumoavalta johtuen ehkä siitä, että monet kukat ovat jo kukintansa lopettaneet.
Hattusaaren erikoisia kiviä.
Nuoriso rettelöi hiukan kauempana. Liekö kyseessä kaakkuri.
Ja nyt viimeinen katse järvelle ja saunaan. Huomenna on edessä pitkä ajomatka Lohjalle.

Perjantaina pitkospuilla 🐛🐉⛅

Perjantaiaamuna suuntasimme taas suolle. Matkalla oli kuitenkin joutsenia, jotka halusivat kuvaan.
Apilat maistuivat aamutuimaan.
Saavuimme Savijärven luonnonsuojelualueelle Ahmovaaraan. Pitkospuilla katettu lenkki ei ollut pitkä, mutta aikaa kiertämiseen meni 1,5 tuntia ja joskus vielä haluaisin sen kiertää kesällä. 
Pienet ihmeet seurasivat toistaan ja eteneminen oli hidasta, kun tuntui, että kaikki, mitä näki, piti ikuistaa.
Vaivaiskoivukin viihtyi alueella.
Pieni kataja oli aivan täynnä marjoja.
Kaikki lajit eivät todellakaan ole tuttuja, mutta värit olivat kauniit.
Karpalo lepäilee sammalpedillä.
Ilma oli sumuinen ja tuhruinen, mutta lämmin. Taukopaikka oli mahtava, mutta ei kuitenkaan jääty viipymään siihen.
Karpaloita oli paljon.
Liekö vihreäsilmäinen suonhenki, joka seurasi kulkuamme ruohojen välistä.
Mielenkiintoisen näköinen tämä suonhenki. Mikäköhän tarkoitus on siipien alapuolella olevilla pienillä lusikan muotoisilla ulokkeilla.
Näitä viuhtoi mennä suolla jokapuolella. Taisivat nauttia kosteasta säästä.
Jos aurinkokin saa värit hehkumaan, niin kyllä kosteuskin niitä kirkastaa.
Olen niin hurahtanut suolla kulkemiseen, että näkymä hivelee. En tiedä, onko se hiljaisuus, tuoksu vai mikä. 
Enpä ole ennen kihokkiinkaan törmännyt, mutta siltä tämä minusta näyttää.  
Suolampi oli aivan tyyni, ei tuulenvirettä, ei ääntä, vai kevyt tihku oli seuranamme.
Suolla kaikki tuntui olevan pientä ja kaunista.
Useita kohteita olisi ollut kiva kuvata lähempää, mutta ainakaan tällä Natura-alueella ei ollut lupa poiketa polulta, joten aika akrobaattivenytyksiä sai tehdä.
Pois lähtiessämme huomasin hämähäkin ja tihkusateen tehneen tälle kaunokaiselle hennon pisaraverhon.
Räsävaaran näköalatorni oli todella korkealla ja todella korkea, mutta niin tukevaa tekoa, että sinne tuntui turvalliselta kiivetä.
Ja näkymät olivat huikeat joka puolelle ja horisontti todella kaukana.