Mökillä... 🐥💧❄

Perjantaina oli pakko päästä mökille lataamaan lintujen ruokintapaikat. Lunta oli, mutta ei oltu aurattu, ei myöskään ajouria, vain koskematon hanki. 

Ja lumi laskeutuu kauniisti uudelta, liukkaalta katolta. 

Tämä kuva ei ole mökiltä, vaan iltalenkiltä, mutta samana päivänä. Jotenkin näky on poikkeuksellinen, paljon syksyn lehtiä valkoisella hangella.

Mökillä tämä ihana, mutta raskas lumi, oli tehnyt tepposet tälle männylle. joka joutui taipumaan liian raskaan taakan alla. 

Tämä hömötiainen sen sijaan jaksaa talviruokinnan turvin. 

Selvästi tarjonnassa olisi toivomisen varaa. 

Kuusitiainen löysi haluamansa ja on lähdössä nauttimaan siemenestään. 

Ja tämä hömppäri lepäilee ja valitsee rauhassa. 

Pienet ja rohkeat. 

Näiden seuraamiseen, ja kuvaamiseen, ei vaan väsy. 

Talitiaiset ovat hiukan itsevaltiaita lintulaudalla, mutta minun läsnäolo antaa tilaa myös muille linnuille. 

Kuusitiainen pienenä, mutta ihmistä pelkäämättömänä, saa oman osansa siemenistä.

Nämä sinitiaisen söpöläiset kulkivat yhdessä. 

Lintulaudalle ei aina menty, kun olin lähellä, mutta melkein kameran linssiin kyllä tultiin ihmettelemään. 

Mennäkö vai eikö mennä, siinäpä pulma... 

Vai hengailenko vaan tässä. 

Töyhtötiainen on vielä arka tähän aikaan, mutta eiköhän se rohkeus lisäänny talven edetessä. 

Vähän siipien räpyttelyä oli, kun yritettiin sopia samalle lintulaudalle. 

Ja taas oli talitintti linssissä. 

Ja kaiken kruunasi tee ja vanilijapulla. Täydellistä.

Talviruokinta alkakoon 💛💜

Ensimmäisenä uudelle lintulaudalle kiirehti kuusitiainen. 

Ja tämä kuusitiainen tunsi säännöt, siemeniä saa, kun poseeraa kuvissa. 

Talitiaiset yrittivät hiukan isotella ja hätyyttivät toisia pois. 

Kuusitiaiset olivat vaan sen verran rohkeampia, että söivät rauhassa vielä siinä vaiheessa, kun talitintit pakenivat oksistoon. 

Lintujen kuvaaminen ilahduttaa aina yhtä paljon. 

Valppaana tosin pitää kaikkien olla näin ruokinnan alkaessa, kun ei olla vielä niin tuttuja. 

Närhiä kävi parhaimmillaan kolme kerrallaan. Ne seuraavat sivummalla ja kun tintit syövät rauhassa, uskaltavat närhetkin tulla ja silloin tintit tekevät kyllä tilaa.

Upeita lintuja koreine väreineen, mutta lauluääntä näille ei ole suotu.

Ja näin se taipuu isompikin lintu tinttien lintulaudalle. 

Myös hömötiainen on tullut tutkimaan tämän tarjonnan antia. 

Vanha lintulauta nököttää nyt kepin nokassa mökin toisella puolella, jos joitain tintteja ujostuttaa. 

Jokaisella tipulla on jyvä nokassaan. 

Vähän on pidettävä tuota kuvien räpsijääkin silmällä, tuumaa tämä siivekäs. 

Aluksi yrittivät saada ruokaa läpinäkyvän muovin läpi, mutta kun se ei onnistunut, piti etsiä uusia konsteja. 

Hetken luulin, että näillä on jonotusnumerot, kun yksi kerrallaan laudalla kävivät. 

Onhan siinä tosin kolmessa purnukassa siemeniä tarjolla ja donitsissa talipalloja. 

Jotkut yrittivät syödä salaa. 

Sinitiaisetkin tulivat taas kimppaan mukaan, kuten muinakin vuosina. 

Vähän sivummalle mentiin kyllä syömään, noin niin kuin omaan rauhaan. 

Nämä kaksi saivat haettua siemeniä sopuisastikin, heti kun suurin nälkä oli taltutettu. 

Mielensäpahoittaja mököttää. 

Kiitos, tintit, yhteistyöstä ja hyvää ruokahalua.

Teijossa syyskuun viimeisinä päivinä 🍀🍁🍄

Ensimmäinen kohtaaminen kansallispuistossa.

Syyskuussa pitkospuut olivat jo hiljaiset.

Muutama karpalo lepäsi vielä mättäillä.

Matkalla tuntemattomaan, kuten jokaisena uutena aamuna.

Mathildedalin järvi.

Aurinko ilahdutti läsnäolollaan ja lämmöllään meidän ulkoilupäiväämme.

Joutsenpari huolehti jälkeläisistään.

            Lähelle ei päässyt. Olivat joutsenet valinneet niin hyvän ja suojaisan ruokailupaikan.

Tuntui, että jokaisella vilkaisulla näkymä järvelle oli niin ainutlaatuinen, että se oli pakko ikuistaa.

Aurinko sai värit hehkumaan.

Päivää paistateltiin järvellä sulassa sovussa.

Kompuroidessa sanan mukaisesti törmäsi erikoisiin sieniin.

Vapaus olla olemassa.

Kulkemamme kierros vei meitä pitkin rantaa.

Maisemat vaihtelivat kallioista suohon.

Koivutkin hehkuivat keltaisina.

                                           Luonnon pieniä ihmeitä oli joka puolella.

Jotkut viihtyivät tiiviisti yhdessä.

Syksyn värit ovat yhtä sykähdyttäviä joka vuosi, täällä etelässäkin.

Reitillä oli useita nuotiopaikkoja, joissa oli mukava nauttia auringon lämmöstä ja hiljaisuudesta.

Heijastuksia tyynessä järven pinnassa.

Mathildedalin yksinvaltias oli ylväs näky.

Lähemmäs piti päästä, joten hiivin pitkin jo osin maatuneita pitkospuita, joita sammalkerros peitti.

Harmaahaikaraksi viisaimmat tätä kalastajaa epäilivät.

Kuvia katsellessa voin edelleen palauttaa mieleen täällä koetun rauhan ja hiljaisuuden.

Puolukat värittivät kulkuamme.

                   Nämä värit, sopusointu, rauha ja hiljaisuus jäivät asumaan sieluuni pysyvästi.