Pyrypäivänä Pähkinäniemessä maailma tuntui loppuvan näiden pensaiden taakse.
Ei polku tää vie mihinkään - vai viekö?
Pieniä väripilkkuja valkoisuuden keskellä.
Harmaavalkea hiljaisuus rikkoutuu.
Iso punatulkkuparvi ilmestyy näkyviin.
Vain tintit ja minä ja paljon tuiskua ja tuivewrrusta.
Kiehtovaa ja kiinnostavaa.
Tarkkailemme toisiamme.
Pakko heittää hyvästit kylmyyden tunkeuduttua ytimiin asti.
Vain minun jäljet jäi koskemattomaan lumeen ja hetken päästä nekin hävisivät kuin en olisi siitä koskaan kulkenutkaan.
Hiljaista, harmaata, rauhallista, yksinäistä. Ilman alkua tai loppua. Ei mennyttä ei tulevaa.
Vain minä itseni kanssa, vain omine ajatuksineni pumpulin ja hiljaisuuden ympäröimänä.
Tyhjyys - vapaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti