Pienessä suolammessa lumpeet elää omaa elämää. Välillä peurat syö niitä, välillä kuivuus koettelee lammen pinnan laskiessa siten, että lumpeet kasvaa ikään kuin varren päässä. Mutta aina kukkivat yhtä kauniisti. Jokaisen kireän pakkastalven jälkeenkin.
Peurat kulkevat omia polkujaan omia aikojaan omalla tavallaan, ihastuttaen ja välillä vihastuttaen meitä ihmisiä, jotka pyrimme hallitsemaan kaikkea.
Mitä maailmassa tapahtuukaan, niin aina joku pienimmistä ja hennoimmista on kuitenkin se, joka vahvasti ottaa paikkansa auringossa.
Ylös katsoessaan sitä tuntee itsensä niin pieneksi ikuisten arvoitusten äärellä. Ehkä kaikkea ei tarvitsekaan hallita tai ymmärtää. Ehkä voisi vaan hyväksyä olevansa pieni osa tätä uskomatonta universumia ja nauttia ympärillään avautuvista ihmeistä.
Valoa ja varjoa, ehjää ja rikkinäistä, kaunista ja rumaa, tummaa ja värikästä, täydellistä ja vajavaista.
Lopulta on kyse vain yksilöllisestä suhtautumisesta, kyvystä ja halusta keskittyä asioihin, jotka tuottavat iloa, suunnata huomio itselleen arvokkaisiin kokemuksiin ja tehdä valintoja, jotka vievät omaa polkua kohti haluamaansa päämäärää.
Me olemme kuitenkin vain pieniä murusia tässä maailmankaikkeudessa. Sen kertoo tämä kuvakin, olen vain pieni varjo metsän reunassa, vaikka olenkin tärkeä ja arvokas yksilö, kuten me kaikki, ihan joka ikinen 💖🙏
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti