Mökkimetsässä sorsa on tehnyt pesän korpikuusen kannon alle. Melkoisen hyvä on suojaväri.
Lenkkipolun reunalta kuvattua. Joskus elämä säikäyttelee sen verran, että iloa ja kauneutta on etsittävä vähän joka puolelta ja jokaisella lenkillä.
Kuva ei laadullisesti ole hyvä, mutta kohde on mielestäni tosi herkkä.
Lenkkipolulta tämäkin, luullaksen pikkukäenrieska. Auringon hehkussa lämmittelee kylmän yön jälkeen. Niinhän me kaikki. :)
Ja rentukka, ei ehkä kovin arvostettu, mutta kauniistipa tuo kukittaa ojan pohjat näin keväällä.
Kyllä luonto osaa, vaikka minä en osaakaan. Nytkin on sikin sokin saman puun kuvia, mutta yövuorossa ei aina onnistu.
Jo pienen pienet lehdetkin - tulivat kyllä aivan hipihiljaa ja salaa.
Jep, myöskin ojan pohjalla kuvattuja.
Vielä kerran, pikkukäenrieska.
Ja joka säteen vielä sinivuokotkin keräävät ennen terälehtien kuihtumista. No, ensi keväänä sitten taas.
Näin se hävisi bittiavaruuteen ja tuli myös takaisin. Eipä taida olla luonnonkukka, näyttää enemmän karkulaiselta.
Joo tiedän, taas samalainen, mutta tämä vaan on niin kaunis. Ja mikä väri.
Ja mitkä yksityiskohdat. Näitä kuvatessa oikein tunsin vaaran väijyvän koirankakan muodossa lenkkitossujani, mutta selvisin tuoksuttomin tossuin kotiin.
Ihailtavaa (jos ei kärsi allergiasta)
Vielä pörhistelee pajunkissat. Ainakin ne, jotka eivät ole vielä jatkaneet matkaa.
Ja lenkki tehty. Kotona. Ja yövuoroon.