keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kisujen ammatinvalinnan vaikeus ♥



Tässä nuori Peetu pohtii tulevaa toimenkuvaansa ja paikkaansa meidän perheessä. Todistusaineisto, jota löytyi sohvan alta ja osa eteisestä, paljasti jonkunmoisen hortonimin homman olevan yksi suosikeista. En tiennytkään, että orkidean ilmajuuria on hyvä poistaa näin keväällä, mutta pieni karvainen muruni hoiti tämän homman puolestani. Myös kukkamullan ilmastointi ja kuohkeutus kuuluu Peetun toimialaan, silloinkin ylijäämä päätyy sohvan alle, kuten myös kukan kuivat lehdet, jotka myös Peetu hoitaa.










Toinen, molempien haaveissa oleva homma, on kierrätyspaperin laadun tarkkailu. Tämä homma hoidetaan useita kertoja päivässä varsin kovaäänisesti ja aina yhteistuumin. Usein työt meinaavat karata käsistä tai tassuista pitkällekin pöydän alle. Luultavasti tämä homma muuttuu haastavammaksi lehtipinon ja kisujen kasvaessa, mutta uskon, että niillä on jo ratkaisu tähänkin pulmaan. Pientä silppurin ominaisuutta on jo havaittavissa. Ainakin pöydällä olevan kirjan kannesta oli salaperäisellä tavalla kulma irronnut ja siirtynyt Peetun suupieleen roikkumaan.







Tämä jäi hiukan epäselväksi, onko kyseessä paini vai vapaaottelu. Myös jooga, akupuntio tai kokovartalohieronta saattaa olla kyseessä. Selvinnee myöhemmin.








Kissatarhassa on huisin kivaa. Varsinkin se kohta, kun näitä pieniä pirulaisia yrittää saada sisälle. Niillä on uskomaton liikkuvuus ja hyvä taktiikka "kissanpoimijan" harhauttamiseksi. Täällä tehdään sääntutkimushommia, jotka on jaettu. Miikolla on tuulen suunnan ja voimakkuuden kartoitus meneillään.





Peetu taas katsastaa lumipeitteen paksuutta ja taitaa samalla kurkistella naapuriin. Peetulla on kyllä korvat tallella, mutta kuvaajan hitaus meinasi koitua tämän kuvan kohtaloksi.








Hoh-hoijaa, siinäpä pieni pala tämän päivän touhuja. Nyt alkaa silmä luppasta jo pienellä, mutta yksin ei ole mukava nukkua, eikä unikaan tule.









"Näin on parempi ja lämpöisempi. Hyvin vielä mahdutaan samalle tasolle. Ja huomenna onkin mamman vapaapäivä, joten nyt pitää levätä, että huomenna jaksaa mammaa viihdyttää ja tuleepa meille pikkutyttöjäkin meitä ihailemaan.", sanoo mamman suklaahippu. Pullukka jo nukkuu.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Elämää karvakasojen kanssa ☼

 Maanantai aamupäivä ja pitäis ehtiä töihin, mutta yritä nyt näiden kanssa valmistautua. Tänään aamulla ryminää on riittänyt jo useita tunteja. Tosin puolisen tuntia sitten molemmat tippuivat laakista ja nyt ne on helppo kerätä makkariin, kun lähden töihin.
Peetu halusi aiemmin osallistua myös blogin kirjoittamiseen, mutta sen kärsivällisyys ei riitä samassa paikassa olemiseen kuin sekunniksi.






Janokin tässä juoksemisessa tuli ja vesi on tietysti parasta koiran kupissa. Ja Oskaria ei kuvassa kyllä näy, mutta se vahtii kyllä puolen metrin päässä, ettei Peetu vain vahingossakaan koske ruokakuppiin.





Ja tässä ei suunnitella nukkumista, vaan ihan on muut mielessä. Onneks ovat niin samanikäisiä ja näin ollen tasavertaisia. Hiukan nikerteli tämä blogin kirjoitus, kun kuvat oli kännyssä, joka päivitettiin, eikä sieltä meinannut löytyä mitään. Nyt kuvat ovati tosin koneella, mutta suloisesti sekaisin. No selvittelen, kunhan joku expertti auttaa.


Nyt kyllä myöhästyn, mutta vielä tämä kuva Miikosta, jolla selvästi on kirjoihin liittyvä ylevämpi harrastus.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Miikon ja Peetun toinen yhteinen päivä ☺

Tässä Peetu on päättänyt teurastaa hiiren ja ainakin mun mielestä otteet näyttää oikeilta. Peetu on alkanut kotiutua hyvin. Kunhan vaan Oskari muistaa pitää matalaa profiilia.









Kyllä tässä pikkutiikerin ainesta on. Näitä kuvia on nyt vaan tänne laitettava, niitä kun on tullut ihan muutama räpsittyä.









Kaverukset ovat asettuneet samalle makuupaikalle. Kaksin kun vaan on mukavampaa.










Poski vasten poskea - vaikka hiiren kanssa.











Ja kissanpentuilu on tietysti kontaktilaji.















Muutaman hyvän iskun jälkeen on turvallisempi paeta yläilmoihin. Tosin kovin näyttävää tämä kiipeäminen ei ollut, hauskaa kylläkin.














Taputtelua on hyvä jatkaa, kun on itse päässyt ylemmäs turvaa.















Nälkähän siinä hommassa tuli. Eikä puhettakaan ruokarauhasta, kun toinen roikkuu vieläkin hännässä. Onneksi Oskari sentään ei yletä kupille.









Tällaisella kynsivarustuksella jos huitaisen, ottaa Oskarikin uuden suunnan ja kiipeilypuu on taas kissojen valtakuntaa.

Tässä nyt oli paljon Peetun kuvia, kun se on niin paljon jäljessä tässä linssiluteen roolissa.






Ja näin kiltti yrittää Oskari olla, että kisut saisivat leikkiä rauhassa. : )

torstai 21. helmikuuta 2013

Totuus on tarua ihmeellisempää ☺

Ja niin tässä kävi, että Milo palautui kasvattajalle voimistuvien silmä- ja nenuoireiden vuoksi. Viimeksi eläinlääkäri uskoi allergiaan ja antihistamiinit kaiketi ovat helpottaneet oireita. Joten tämä muru jäi nyt yksin ja siitä ei tule mitään. Nalle ja Oskari vaan joutuisivat pikkupedon hyökkäyksien kohteeksi.







Tässä Riina yrittää viihdyttää pientä villikkoa. Virtaa riittää ja kaikkien ruoka maistuu, niin Nallen kuin Oskarinkin. Varsinkin meidän ihmisten aamupalan valmistus on niin mukavaa, että pitää ihan jalkaa pitkin kiivetä aitiopaikalle katselemaan ja maistelemaan.






Vähän väliä kuuluu kevyt koppoti koppoti askellus ja vaalea viuhahdus näkyy ennen verhojen heilahdusta ja seuraavaksi syöksy lähtee täysin eri nurkasta kuin mihin edellinen päättyi. Joskus tuntuu, että meillä asuu useampi Miiko.







Joskus asiat napsahtavat just kohilleen. Kohtalaisen lähellä asuvalta kasvattajalta löytyi lemmikkitasoinen pentu, joka muutti meille Miikon kaveriksi. Nimeksi tämä sai nimen Peetu. Peetu on suklaatabby britti. Lemmikin Peetusta tekee se, ettei sen kuviot ole kyllin selkeät, mutta ei haittaa vaikka olisi possun kuva pepussa, kun on muuten ihana kisu. Ei tässä itsekään täysin priimaa olla. Oman kissaperheensä seurassa tämä viikari ei jäänyt yhtään vauhdissa muille. Toki täällä uudessa kodissa ensin hiukan ujostuttaa.










Tässä Peetu on ollut meillä jo lähes vuorokauden. Miikon kanssa sujui heti ensihetkestä lähtien. Nalle hiukan suhahtelee ja Oskari vaan on utelias, liian utelias, mutta Peetu hiukan arastelee Oskaria, ainakin välillä.







Peetu köllöttelee kiipeilypuussa totuttelemassa uusiin kavereihin. Ajoittain se piilottelee vaatehuoneessa viipaloimassa mun takin helmaa, ääni vain kuuluu. Peetun naukuääni muistuttaa lähinnä linnun sirkutusta, on tosi erikoinen.








Tässä tämä suuritassuinen hiiren saalistaja poseeraa. Kyllä on harmi, että kisusuunnitelmat meni monesti uusiksi, mutta sille ei voi mitään. Tosin jo nyt tuntuu, että Miikon ja Peetun meille kuuluikin tulla, ei vaan itse ymmärretty sitä, niinpä kohtalo auttoi. :D








lauantai 16. helmikuuta 2013

Tässä "he" nyt ovat ☺

Ja niin viikko sitten lauantaina kotiutuivat Milo ja Miiko. Mun oma stressitaso oli tapissaan. Jännitin Oskari ja Nallen suhtautumista tulokkaisiin ja päinvastoin. Ja yleensäkin kaikki asiat huolestutti, eli takana on henkisesti raskas viikko. Tässä kuitenkin pikkupojat painivat meidän makkarissa, missä välillä ovat omassa rauhassa.


Tässä Milo. Milolla on ongelmana silmien vuotaminen ja vähän nenunkin. Vuoto on kirkasta. Nyt taidan viikon verran katsella rauhassa, miten tilanne etenee. Tietysti putsailen silmiä kamomillateellä. Ja kuivaan pään ihoon ajattelin hiukan sivellä vauvaöljyä. Muuten Milo on rohkea ja pirteä rämäpää, joka tykkää korkeista paikoista. Milon moottori hyrähtää käyntiin jo siinä vaiheessa, kun joku harkitsee silittämistä. Pumpulipallo.



Tässä Miiko, joka tuli paikkaamaan cremepojan poisjääntiä. Miiko erosi emostaan vasta luovutuspäivänä toisin kuin Milo, joten oli hiukan arempi aluksi. Ja myös pari viikkoa nuorempi. Ensimmäisenä iltana Miiko tuli jotenkin hassusti kiipeilypuusta alas ja satutti takajalkansa. Muutama päivä odoteltiin ja murehdittiin, kunnes alkoi tuntua, että siinä jalassa on jotain pahasti vialla ja soitin eläinlääkäriin.



Perjantaina kävimme näyttämässä sitä kunnallisella eläinlääkärillä. Pelkäsin lonkan olevan pois paikoiltaan ja muitakin kauhukuvia kävi mielessäni. Junnila tutki kaksi minuuttia, hymyili mulle säälivästi ja käski viedä pennun kotiin. Ei edes maksua ottanut. Jalka on kunnossa. Yksi huoli vähemmän. Miikolle ruoka maistuu hyvin, myös Nallen ja ihmisten ruoka. Tunnuslause lienee - kaverille ei jätetä, eikä anneta. Ja on myös kovin kehrääväinen.



Tässä näkyy meidän ruttuturpa-ressukka. Silmiin on kasvattajan toimesta kokeiltu silmätippoja ja antibioottikuuria ja siksipä luulen, että rauhoitan tilanteen hetkeksi ja katson , mihin suuntaan muuttuu. Ja sit taas eläinlääkärille nolaamaan itsensä. :D Toivottavasti ei tarvitsis.






Yhteistoiminta alkaa sujua, melkein. Nallen kanssa homma on toiminut heti alusta. Pienet käyvät tuhnimassa Nallea vaikka Nalle yrittää näyttä vastahakoiselta. Oskarin kanssa sujuu, jos kaikki liikkuu rauhallisesti kävellen tai kevyttä hölkkää. Mutta esim. tällä hetkellä Oskari on mulla hihnassa, kun piiperot painaa mennä olohuoneessa ja keittiössä kamalalla ryminällä ja vauhdilla, välillä huutaen ja suhahdellen. Oskari on niin yli-innokas, etten halua sen vielä osallistuvan näihin sembaloihin. Ja yöt Oskari nukkuu meidän kanssa suljetun oven takana.
Tässä kissakolmikko, Nalle haluaa kiihkeästi ulos, kun meno meni niin hurjaksi.










Ja täällä hihnassa harmittelee ja haukkuu Oskari, koska meno meni niin hurjaksi, eikä se pääse mukaan. :D

perjantai 8. helmikuuta 2013

Joku vei mun kevään ☻

Maanantaina oli niin kevät, mutta nyt selkeästi joku on sen varastanut, tai ainakin peittänyt sen hitonmoisen lumikerroksen alle. En ole ainoa asiasta järkyttynyt. Naapurin pappa tuli tänään polkupyörällä vastaan ja tämä on ensimmäinen kerta, kun näen kyseisen papan pyörän selässä. Ollaan kuitenkin jo kaksi kesää tässä asuttu, eikä hänelle se fillarointi ole kesällä harrasteisiin kuulunut. Vihjaisin tosin hänelle, ettei se kevät tullutkaan vielä. Johon hän vasåtasi, että ei tullut ei, ja jatkoi polkemista. :D

Tämä on Oskarin ja mun iltalenkiltä.








Tässä Oskari yrittää nähdä jotain muutakin kuin lunta. Hiukan tuollaista lumipalloa meinaa Oskarinkin tassuihin ulkona kertyä, miksi kotiutuminenkin tapahtuu nykyään kylppärin kautta.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Maanantaiaamu ☼

 Maanantaiaamu ja vapaapäivä. Jasun lähdettyä töihin oli myös nukkumatti minut hylännyt, joten päätin kerrankin nousta ajoissa. Olin jo etukäteen ajatellut, että voisin koiruuden kanssa tehdä kunnon lenkin aamutuimaan. No, lähdettiin vasta puol kasin maissa. Oli vielä sen verran hämärää, että katuvalot paloivat. Kuva on Virkkalasta, keskustasta, mutta paikkaa ei välttämättä ole helppo tunnistaa. Oli mukava kävellä pikkupakkasessa, kun ilma tuoksui selvästi keväältä ja linnut lauloivat. Ihan meinasi sydän pakahtua, kun tuntui niin hyvältä.










Paljon oli autoja ja kävelijöitä liikkeellä. Luulen, että olivat matkalla töihin ja sehän näyttää vapaapäiväläisen silmissä mukavalta. Vapaa jotenkin oikein korostuu.
Tässä ollaan jo keskusta ohitettu ja suunnataan ennemminkin Napin reviirille. Nappi on Jasun siskon koira.

Myötätunnosta Oskaria kohtaan päätin minäkin rämpiä hiukan lumihangessa ikuistaakseni tämän. Tosin Oskari menee lumihankeen ihan muut jutut mielessä.





Oskarikin huomasi siirtyneensä Napin reviirille ja viestit oli jätettävä tietenkin. Ja tässä menossa aamujumppa. Ei vaan, se suddaili ihan huvin vuoksi uhitellessaan näkymättömille ölliäisille.





Aamu alkoi kummasti valjeta matkan taittuessa ja taivaanranta hehkui upeissa väreissä, joita en tietenkään tähän aivan saanut vangittua.






Tässä jo kotiportti alkaa häämöttää. Koivut olivat aivan huurteessa ja taivas kauniin kalvakka tuolla etelän suunnassa. Oli kyllä nautinnollinen aamulenkki.














Ja näin pääsimme onnellisesti perille. Ulkona tuli jo täysin valoisaa. Uskon valitsevani tämän saman ajankohdan lenkille toistekin. Paljon oli ihmisiä liikkeellä, mutta ei niinkään koiria, joten Oskari sai keskittyä hankien keltaisten sähköpostien tulkintaan ja niihin vastailuun joutumatta vaihtamaan kovaäänisiä kuulumisia yhdenkään nelijalkaisen karvaturrin kanssa.


Ja sit joutui Oskari päikkäreille, kun ei olis millään antanut Nallen olla rauhassa ja Nallella taas oli kovasti tärkeää tekemistä.






Varsinaisia toimintakuvia en saanut, koska hiiri lähti aina niin kovalla lähtönopeudella olkkarin etäisimpään nurkkaan, ettei kuvaajalla ollut pienintäkään mahdollisuutta tallentaa tätä tapahtumaa. Ja hiiren lentorata kulki kohtalaisen korkealta.



Tässä Nalle selvästi tutkii, että vieläkö tuo jaksaisi häntä viihdyttää. Kohtalaisen ehjä se vielä on, vain muutamia reikiä on ilmestynyt ja yksi silmä hävinnyt. Mutta sen verran ripeästi 17-vuotias karvatassu antoi sille kyytiä, että vapiskaa Karjalohjan käärmeet, Nalle tulee taas keväällä. :D