Oskari osallistui kiitettävästi jouluvalmisteluihin. Se ilmoitti kaikista ikkunan takana kurkkivista tontuista ja niitä olikin tosi paljon. Se toimi myös koemaistajana välillä luvan kanssa ja välillä ilman lupaa. Tässä Oskari on itse viattomuus.
Ja toinen koemaistaja on uuvahtanut taas katon rajaan kiipeilypuuhun. Ja uni maistui hyvin, kun oli imurin ulottumattomissa. Nallen erikoisalaa oli kinkku ja maksapasteija.
Kuusi saatiin pystyyn ja koristeltuakin. Osa paketeistakin saatiin jo kuusen alle. Ja tässä vaiheessa odotettiinkin jo vieraita tulevaksi.
Hätä ei lue lakia, joten pöytä piti laittaa ihan mutkalle, että kaikki saatiin saman pöydän ääreen jouluaterialle. Kattaus on aloitettu ja kuten kuvasta näkyy, konjakin voimalla.
Kaikilla vatsa täys ja pukki kävi, mummo ja Martti suuntasivat jo kotiin päin, kun nuoriso viihdytti itseään vanhalla kunnon lautapelillä. Ja yllätys, yllätys, aivan hyvässä hengessä. Kukaan ei hermostunut, eikä heitellyt nappuloita. Ehkä tenavista on kasvanut aikuisia.
Ja joulupäiväaamu koitti. Pöytä on taas siisti ja tyhjä ja me vanhat varikset olemme kahdestaan. Uutta vuotta odotellaan.
Tämä kuva on jo useita päiviä vanha, mutta edelleen käyttökelpoinen. Lunta on satanut niin paljon, ettei meistä oikeastaan lenkillä näy enää muuta kuin pipolakin tupsu, mutta onneksi ääni kuuluu.
Tänään eli tapanina näytti jo siltä kuin olisi se kuuluisa kevään ensimmäinen päivä. Aurinko ei kovin korkealle jaksanut nousta, mutta pakkanen jaksoi. Oli silti ihana nauttia auringosta edes pieni hetki.
Ja tässä Oskari tekemässä sitä, missä se on paras. Ei - tässä ei päästellä pahaa ilmaa vapaaksi. Kyse on nälkäkuoleman torjumisesta, toisin sanoen kerjäämisestä. On myös mahdollista, että pääpuoli uhkaa nukahtaa, vaikka takapuoli on vielä täysin hereillä ja virkeä.
Siis kyse oli kerjäämisestä ja kuten kuvasta näkyy, se toimi. Minä tiedän, kumman suuhun syötävät päätyi.
Ja sitten lenkille Oskarin kanssa. Joulukinkku pyrkii ulos Oskarista. Kynttilä palamaan, jotta erottaa oman portin pimeässä ja löytää kotiin. Oskarin nenä on joululomalla kinkuntuoksun johdosta, joten sen opastamana emme päädy edes naapuriin. Ja voi olla, että suklaa on viennyt näönkin, mutta neliveto toimii yhä, joten ei kun liikkeelle.
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Vapaapäivän viettoa ☻
Lyhennetty työaika on kovasti mukava muulloin paitsi tilipäivinä. Taas eilen illalla, tietoisena tulevasta kahdesta vapaapäivästä, päätin tehdä Oskarin kanssa mukavan pituisen iltalenkin. Kun pääsin ulos puettuani päälleni valtavan kerroksen vaatteita huomasin liioitelleeni (taas kerran). Lämmin tuli heti ensi metreillä, mutta kyllä oli mukava ulkoiluilma, vaikka ikkunan läpi se ei sellaiselta näyttänytkään. Muut olivat huomanneet saman ja liikkeellä oli paljon muitakin kulkijoita. Tässä kuva Jermunkujalta ja lumihiutaleista, jotka olivat juuri noin suuria, kun kuva antaa ymmärtää.
Tämän aamun lenkillä nappasin kuvan talventörröttäjästä. Helpolla tämä kuva ei tullut. Oskari nyki jatkuvasti hihnassa eikä edes samaan suuntaan kokoajan vaan juoksi tietysti puolelta toiselle. Siihen kun lisätään muut metsässä liikkujat (siis yksi) ja paksut tumput ja mukavan liukas känny, on kai sanomattakin selvää, että känny teki muutaman yllätysloikan hankeen ja saattoipa kuvaajaltakin joku ärräpää päästä. Eli kovan työn takana oli tämä kuva.
Samaisella aamulenkillä napsautin vauhdissa kuvan näistä punalehtiruusun kiulukoista toisen kulkijan seuratessa meitä edelleen. Meillä oli sen verran hyvä etumatka, ettei hän meitä pysähdyksistä huolimatta saavuttanut. Luultavasti näytimme niin epäilyttäviltä mun napsiessa kuvia, ettei uskaltanut meitä ohittaa, tyytyi vain ihmettelemään kummallista kulkuamme
.Kotipihalle tullessamme nappasin vielä kuvan tasaisen harmaasta taivaasta ja lumisesta aidasta. Ja vain siitä ilosta, että kuvan ottaminen oli niin helppoa Oskarin liistraantuessa ulko-oveen sissänpääsyn toivossa. Ilma oli aamulla yllättävän lämmin, eikä meidän lenkin varrelle tuulikaan osunut lainkaan tai sitten siellä vaan on täysin tyyntä. Ja kuvan alareunassa on hyvin utuinen, eikä niin valkoinen hanki tai kuvaajan sormi.
Tässä Oskarin anova katse. "Joko pääsee, mamma, sisälle? Varpaiden välissä on lukuisia pieniä lumipalloja ja aika monessa muussakin paikassa. Haluaisin päästä viemään niistä osan Nallelle ja loput ravistella sohvalle ja sängylle. Ja voisinpa taas syödäkin jotain. Sen jälkeen lupaan pedata sängyn mieleni mukaan ja ottaa pikku tirsat. Saatan toki hiukan ilmoitella ohikulkijoista, jopa kuvitelluista sellaisista."
Pakko se oli päästää, kun sillä oli noin paljon suunniteltua tekemistä.
Mullakin ois tänään siivouspäivä ja siksi kai keksin jotain kiireellisempää tekemistä kuten blogin päivitystä. Ajatellen pikkukisujen muuttoa meille, siirsimme tämän catmaxin puun makkariin, jossa pikkuiset joutuvat olemaan mahdollisesti työpäivien ajan turvassa liian innokaalta Oskarilta. Ja kun en halua niiden välttämättä kiipeilevän verhoissa, ajattelin tarjota niille tällaista vaihtoehtoa.
Laitan nyt vielä kuvan Nallen uudesta juoma-automaatista, jossa on tuo kissojen himoitsema liikkuva vesi. Tämä on ollut meillä pari viikkoa ja vain kerran olen nähnyt Nallen tästä juovan, mutta luulen sen käyttävän kuitenkin tätä. Ainakaan se ei enää kilju suihkun alla saadakseen jonkun laskemaan siitä hiukan vettä ja luulen sen pitkälti jättäneen myös löylykiulun rauhaan, eikä kissa ole kuivunutkaan, joten kyllä se jostain juo. Koiran vesikuppiinhan se ei koske, koirahan on saattanut kuolata sinne, hyi.
Ja tokihan kisutkin on oltava täällä edustettuna. Tässä poseeraa Milo. Huomenna ois tarkoitus mennä taas kurkistamaan, miltä pojat näyttää. Vaikka odottavan aika onkin pitkä, on kuitenkin hyvä, että nämä saavat vielä yli kuukauden kasvaa emon hellässä huomassa, jotta ovat sitten reippaita poikia muuttaessaan meille.
Ja tasapuolisuuden vuoksi vielä Josenkin kuva. Vaikka ovat jo olevinaan isoja poikia, niin sivukuva kertoo, kuinka vauvoista vieläkin on kyse. Ei näistä ihan vielä Oskarin kaveriksi olisi, mutta siitähän ne kasvavat.
Tämän aamun lenkillä nappasin kuvan talventörröttäjästä. Helpolla tämä kuva ei tullut. Oskari nyki jatkuvasti hihnassa eikä edes samaan suuntaan kokoajan vaan juoksi tietysti puolelta toiselle. Siihen kun lisätään muut metsässä liikkujat (siis yksi) ja paksut tumput ja mukavan liukas känny, on kai sanomattakin selvää, että känny teki muutaman yllätysloikan hankeen ja saattoipa kuvaajaltakin joku ärräpää päästä. Eli kovan työn takana oli tämä kuva.
Samaisella aamulenkillä napsautin vauhdissa kuvan näistä punalehtiruusun kiulukoista toisen kulkijan seuratessa meitä edelleen. Meillä oli sen verran hyvä etumatka, ettei hän meitä pysähdyksistä huolimatta saavuttanut. Luultavasti näytimme niin epäilyttäviltä mun napsiessa kuvia, ettei uskaltanut meitä ohittaa, tyytyi vain ihmettelemään kummallista kulkuamme
.Kotipihalle tullessamme nappasin vielä kuvan tasaisen harmaasta taivaasta ja lumisesta aidasta. Ja vain siitä ilosta, että kuvan ottaminen oli niin helppoa Oskarin liistraantuessa ulko-oveen sissänpääsyn toivossa. Ilma oli aamulla yllättävän lämmin, eikä meidän lenkin varrelle tuulikaan osunut lainkaan tai sitten siellä vaan on täysin tyyntä. Ja kuvan alareunassa on hyvin utuinen, eikä niin valkoinen hanki tai kuvaajan sormi.
Tässä Oskarin anova katse. "Joko pääsee, mamma, sisälle? Varpaiden välissä on lukuisia pieniä lumipalloja ja aika monessa muussakin paikassa. Haluaisin päästä viemään niistä osan Nallelle ja loput ravistella sohvalle ja sängylle. Ja voisinpa taas syödäkin jotain. Sen jälkeen lupaan pedata sängyn mieleni mukaan ja ottaa pikku tirsat. Saatan toki hiukan ilmoitella ohikulkijoista, jopa kuvitelluista sellaisista."
Pakko se oli päästää, kun sillä oli noin paljon suunniteltua tekemistä.
Mullakin ois tänään siivouspäivä ja siksi kai keksin jotain kiireellisempää tekemistä kuten blogin päivitystä. Ajatellen pikkukisujen muuttoa meille, siirsimme tämän catmaxin puun makkariin, jossa pikkuiset joutuvat olemaan mahdollisesti työpäivien ajan turvassa liian innokaalta Oskarilta. Ja kun en halua niiden välttämättä kiipeilevän verhoissa, ajattelin tarjota niille tällaista vaihtoehtoa.
Laitan nyt vielä kuvan Nallen uudesta juoma-automaatista, jossa on tuo kissojen himoitsema liikkuva vesi. Tämä on ollut meillä pari viikkoa ja vain kerran olen nähnyt Nallen tästä juovan, mutta luulen sen käyttävän kuitenkin tätä. Ainakaan se ei enää kilju suihkun alla saadakseen jonkun laskemaan siitä hiukan vettä ja luulen sen pitkälti jättäneen myös löylykiulun rauhaan, eikä kissa ole kuivunutkaan, joten kyllä se jostain juo. Koiran vesikuppiinhan se ei koske, koirahan on saattanut kuolata sinne, hyi.
Ja tokihan kisutkin on oltava täällä edustettuna. Tässä poseeraa Milo. Huomenna ois tarkoitus mennä taas kurkistamaan, miltä pojat näyttää. Vaikka odottavan aika onkin pitkä, on kuitenkin hyvä, että nämä saavat vielä yli kuukauden kasvaa emon hellässä huomassa, jotta ovat sitten reippaita poikia muuttaessaan meille.
Ja tasapuolisuuden vuoksi vielä Josenkin kuva. Vaikka ovat jo olevinaan isoja poikia, niin sivukuva kertoo, kuinka vauvoista vieläkin on kyse. Ei näistä ihan vielä Oskarin kaveriksi olisi, mutta siitähän ne kasvavat.
lauantai 8. joulukuuta 2012
Pienet karvaiset pojat ja vähän jouluakin ☺
Täytyy laittaa tähän vielä syksyn viimeinen kuva, siis ennen kuin luonto muuttui valkoiseksi. Oskari nuuski jotain puunjuurta lähimetsässä, niin pitihän minunkin jotenkin aikaani kuluttaa. Eli tässä syksyn viimeinen vaahteranlehti.
Ja tässäpä on Jasun tiikeri, Jose, 5-viikkoisena ja jo tukevasti omilla jaloillaan. Vähän näyttäisi, että jonkin sortin raitaa ilmestyisi, ainakin hännänpäähän.
Ja tässä tämän mamman mussukka ihmettelee, miten se häntäpää seuraa ihan perässä. Tai ehkäpä Milo vaan tarkistaa peppukarvojen järjestyksen. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä taas poikia katsomaan.
Eksyttiinpä tämän vapaapäivän kunniaksi yhteen kauppakeskukseenkin, josta tämä herkullinen kuva on ja siellä lauloi myös pienet "tiernapojat" ihmisten iloksi. Kyllä se joulu siis lähestyy vauhdilla.
Ja tässäpä on Jasun tiikeri, Jose, 5-viikkoisena ja jo tukevasti omilla jaloillaan. Vähän näyttäisi, että jonkin sortin raitaa ilmestyisi, ainakin hännänpäähän.
Ja tässä tämän mamman mussukka ihmettelee, miten se häntäpää seuraa ihan perässä. Tai ehkäpä Milo vaan tarkistaa peppukarvojen järjestyksen. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä taas poikia katsomaan.
Eksyttiinpä tämän vapaapäivän kunniaksi yhteen kauppakeskukseenkin, josta tämä herkullinen kuva on ja siellä lauloi myös pienet "tiernapojat" ihmisten iloksi. Kyllä se joulu siis lähestyy vauhdilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)