Viikonloppu meni mökillä puuhaillessa, lähinnä sellaisia syyshommia. Ruusupenkit oli vallannut rikkaruohoarmeija. Minä voitin sen taiston toistaiseksi. Auringon paistaessa se kitkeminenkin oli mukavaa hommaa, varsinkin kun joissain ruusuissa oli vielä paljon nuppuja ja kukkiakin. Tässä Anisade.
Tässäpä päivätorkuilla Nalle 17v. Tällä hetkellä Nalle on meidän ainokainen kissamme. Se viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Näin rauhallinen se ei kyllä ollut tänään aamulla, kun talitintti päätti tulla vieraisille ihan sisälle asti. Siinä sitten nämä molemmat ihmettelivät samalla ikkunalaudalla toisiaan. Tintti yritti ulos ja Nalle oli hiukan vaivautuneen oloinen ja toivoi vain, että tuo pieni räpistelijä saadaan pois. Tintti uuvahtikin talouspaperirullan päälle yritettyään ensin monta kertaa tehdä reikää ikkunaan. Siitä nostin sen rullineen ulos, jossa se pienen huilailun jälkeen lähtikin omille teilleen.
Tässä Oskari nautiskelee elämästä ja näkee unta, jossa se oli niin reipas, että sai tintin kiinni ennen minua. Tai sitten Oskari suunnittelee piipahdusta kissan kiipeilypuussa Nallen ruokakupilla. Se tietää, että sinne meno on kiellettyä, mutta houkutus vaan on suuri. Varsinkin kun askelmat on sijoitettu siten, että Nalle pääsee sinne kankeilla nivelillään. Niinpä se on kuin kutsu Oskarille. Ja Oskarin paino vain jatkaa nousuaan. :)
Ja tässä viaton ilme. "Ei, mamma, en ole koskaan käynyt Nallen kupilla, en myöskään keittiön pöydällä. Kynnen jäljistä siellä en tiedä mitään. Liinakin sieltä putosi omia aikojaan ja pähkinät vain lakkasivat olemasta, kunnes ne poistuivat minusta pötkönä tuolla läheisessä puskassa, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin ne syönyt. En varmasti."
Ja se nöpönenistä. Tähän vielä kuva kahviosta, jossa sain taivaallisen hyvää kaakaota odottaessani hammaslääkäriin pääsyä. Ja muistaakseni hintakin oli yhtä taivaallinen, ellei suorastaan tähtitieteellinen. Oli se silti sen väärtti. :D
Viimeiseksi vielä kuva etupihan kukkapenkin ruususta. Kukat on isoja ja upeitakin, ainakin näin auringon paistaessa niihin ja vesipisaroiden kimmeltäessä terälehdillä. Ja onpa siinä vielä muissakin ruusuissa nuppuja, kun vaan jaksaisi tuo aurinko niitä helliä, eikä sade niitä ihan pilalle piiskaisi.
tiistai 18. syyskuuta 2012
lauantai 8. syyskuuta 2012
Syksynmerkkejä☻
Tumman hymiön valitsin koska, en pääsekään tänään töihin tienaamaan, vaan joudun maksamaan siitä, että saan kärsiä hammaslääkärin tuolissa Helsingissä. Syy tähän on yritykseni hoitaa hampaitani tunnollisesti. Niinpä onnistuin hammaslangalla pahoinpitelemään hammaskalustoani kiitettävästi ja kyseessä tietenkin nuorena tyttönä halkaisemani etuhammas, joten vaihtoehtoja liiemmälti ei jäännyt. Siis se siitä hymiöstä.
Ja jotain piristävämpää. Yksi syksynmerkkejä on tietysti liian aikaisin puiden taakse piiloutuva aurinko. Onneksi se on vielä suhteellisen kirkas ja lämmittääkin mukavasti. Kuva on napattu minun ja Oskarin lenkillä.
Tässä lenkkikaverini komennettuna istumaan. Hiukan se on epäluuloinen ja miettii, miksi pitää istua ja hölmistellä paikallaan, kun takana oleva metsä on hajuja pullollaan ja odottaa nuuskuttelijaa.Oskarin uusi ulkonäkö on Marin käsialaa, jospa nyt merkkauspissi ei jäisi kaikki karvoihin kiinni.
Metsän oli enemmän ja vähemmän vallannut elämänlanka, joka vielä jaksoi kukkia. Se oli peittänyt monenlaisia pensaita ja kasveja laajalla alueella vihreä-valkoiseen huntuunsa. Kaunista vai surullista - makuasia lienee.
Nämä säästyivät hunnulta. Ne olivatkin piiloutuneet puun juurelle ja olivat aivan hiirenhiljaa.
Etupihan ruusut ovat innostuneet kukkimaan uudelleen. Toivottavasti jaksavat jatkaa pakkasiin asti. Tämän vieressä keltainenkin ruusu on tehnyt jo useita nuppuja, mutta kukat vielä odotuttavat itseään.
Tämän ruusun olen muiden muassa adoptoinut eräältä potilaalta, jonka ikkunalaudalla se oli jo kukintansa kukkinut. Minua pyydettiin heittämään se pois. Kerroin, että voin adoptoida sen kukkapenkkiini ja potilas oli tyytyväinen. Toinenkin saman potilaan ruusu on muuttanut tämän kaveriksi. Sen valkoisia kukkia saamme vielä odotella.
Etupihan krysanteemi vielä tähän loppuun. Siiliäiti ja poikanen ovat tässä kaverina päivää paistattelemssa. Lintukin näköjään jättänyt tervehdykseksi yhsen höyhenen.
Ja jotain piristävämpää. Yksi syksynmerkkejä on tietysti liian aikaisin puiden taakse piiloutuva aurinko. Onneksi se on vielä suhteellisen kirkas ja lämmittääkin mukavasti. Kuva on napattu minun ja Oskarin lenkillä.
Tässä lenkkikaverini komennettuna istumaan. Hiukan se on epäluuloinen ja miettii, miksi pitää istua ja hölmistellä paikallaan, kun takana oleva metsä on hajuja pullollaan ja odottaa nuuskuttelijaa.Oskarin uusi ulkonäkö on Marin käsialaa, jospa nyt merkkauspissi ei jäisi kaikki karvoihin kiinni.
Metsän oli enemmän ja vähemmän vallannut elämänlanka, joka vielä jaksoi kukkia. Se oli peittänyt monenlaisia pensaita ja kasveja laajalla alueella vihreä-valkoiseen huntuunsa. Kaunista vai surullista - makuasia lienee.
Nämä säästyivät hunnulta. Ne olivatkin piiloutuneet puun juurelle ja olivat aivan hiirenhiljaa.
Etupihan ruusut ovat innostuneet kukkimaan uudelleen. Toivottavasti jaksavat jatkaa pakkasiin asti. Tämän vieressä keltainenkin ruusu on tehnyt jo useita nuppuja, mutta kukat vielä odotuttavat itseään.
Tämän ruusun olen muiden muassa adoptoinut eräältä potilaalta, jonka ikkunalaudalla se oli jo kukintansa kukkinut. Minua pyydettiin heittämään se pois. Kerroin, että voin adoptoida sen kukkapenkkiini ja potilas oli tyytyväinen. Toinenkin saman potilaan ruusu on muuttanut tämän kaveriksi. Sen valkoisia kukkia saamme vielä odotella.
Etupihan krysanteemi vielä tähän loppuun. Siiliäiti ja poikanen ovat tässä kaverina päivää paistattelemssa. Lintukin näköjään jättänyt tervehdykseksi yhsen höyhenen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)