Tampereen reissu tuli tehtyä ja näin kauan meni toipumiseen. :D Ei vaan, oli hyvä reissu, mutta kyllä kotona on paras.
Vaikka en asiasta oikeastaan mitään tiedä, ostinpa silti itselleni kameran ja heti piti testata millaisia kuvia se ottaa taitamattoman käyttäjän käsissä.
Uskollinen vapaapäivän seuralainen, Oskari. Hiukan sillä on veijarimainen ilme naamalla, mutta tällä kertaa ei kuva valehtele. Sillä on aina kepposet ja koiruudet mielessä. Tällä kertaa se joutui sisällä olemaan aika iisisti, koska muu porukka oli vireystasoltaan aivan toisenlaista.
Taavi ei ole riehumistuulella, vaan nautiskelee patterin lämmöstä ja täydestä vatsasta, ja parhaasta mahdollisesta seurasta - omastaan.
Ja eläkeläinen, Nalle, hyvin ansaituilla päivätirsoilla, ja tottakai meidän sängyssä. Tiettyjä etuoikeuksia iäkkäillä kissoilla pitää olla. Peti pysyy petaamattomana niin kauan kun vanha herra haluaa siinä köllötellä. Meillä on kirjoittamaton sääntö, että Nallea ei saa häätää., Nallen ehdoilla siis mennään.
Tässä aamuauringossa paistattelee höpsähtänyt Amaryllis, joka ei ole vielä huomannut joulun menneen ja kevään olevan jo kynnyksellä.
Ja sitten ilta-aurinkoa olohuoneen ikkunasta.Tätä näkymää en väsy katselemaan, mutta heti kun sää sallii, vaihdan sen innosta vinkuen mökkimaisemaan.
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
maanantai 14. helmikuuta 2011
☻Ystävänpäivä
Jo sekin riittää, että on maanantai. Ja vielä jäätävän kylmä aamu, pakko skrapata auton ikkunat. Jipii! Vielä työaamu ja normaalia aikaisempi herätys. Ja Oskarin oli tietysti pakko päästä aamulenkille. Kun vielä aamuviiden jälkeen mieheni, Jasu, soitti ja ilmoitti naapurin peruuttaneen mun auton keulaan, etuvalo vähän heiluu ja niin edelleen, aamu alkoi tuntua todella täydelliseltä.
Joku valopilkku sentään, eli tänäänhän on ystävänpäivä. Se on ainakin positiivista. Onneksi työpäivä meni mukavasti ja nopeasti. Ja iki-ihana aurinko paistaa.
Ja ystävistä ehkä uskollisimmat odottivat minua kotona. (tosin niiden motiivit ehkä hiukan kyseenalaisia).
Nallella oli ollut kova ikävä, koska se ei osaa itse avata parvekkeen ovea. Ja aurinko kun paistaa, pitää päästä nuuhkimaan lähestyvää kevättä. Siitä tietää kuinka pitkälti vielä on mökkikauden alkuun. (reilu pari kuukautta vielä, mutta en henno kertoa sitä Nallelle. Se kun jo haikaillen katsoi juokseeko hangella hiiriä).
Taavikin odotti minua kiihkeästi. Oli varmaan odottanut jo pitkään, kun jo melkein kangistuneena vahti ruokakuppiaan. Olen luultavasti Taaville niin tärkeä ihminen, tai sitten olen vain se, joka täyttää ruokakupin. (epäilen jälkimmäisen osuvan oikeaan).
Ja Oskarin ikävä oli hyvin nähtävissä, iso kupla otsassa. Ikävä helpotti sitä mukaa, kun keltainen lumi lisääntyi ojan pientareella. Ja sinne se ikävä jäi, keltaisena kolona hankeen. Kylmä kun oli, niin tämä säänkestävä karaistunut ulkoilmakoira tyyräsi sisään päästyään itsensä patterin viereen lämpimään.
Ja heti lämpenemisen jälkeen kiipesi tyynykasan päälle päikkäreille kuin se sadun prinsessa, jolla oli herne patjan alla. Toivottavasti ei herne painanut Oskaria. Että niin kova kaveri tämä Oskari, todellinen alfauros, on.
Nyt ilta rentoutumista ja itsensä hemmottelua (siinä olen hyvä). Vähän käsitöitä, paljon jäätelöä ja yksi laskiaispulla hillolla, siinä on hyvä resepti, joka auttaa kaikkeen. Ja vielä ihana iltapäiväaurinko paistaa olohuoneen ikkunaan. Ei hullumpaa. Eipä olisi aamulla uskonut, että illalla on fiilis jo näin hyvä. Ihanaa, että on juuri tämä päivä ja juuri tämä hetki. :D
Ja huomenna Tampereelle...
Hyvää ystävänpäivää kaikille!!
Joku valopilkku sentään, eli tänäänhän on ystävänpäivä. Se on ainakin positiivista. Onneksi työpäivä meni mukavasti ja nopeasti. Ja iki-ihana aurinko paistaa.
Ja ystävistä ehkä uskollisimmat odottivat minua kotona. (tosin niiden motiivit ehkä hiukan kyseenalaisia).
Nallella oli ollut kova ikävä, koska se ei osaa itse avata parvekkeen ovea. Ja aurinko kun paistaa, pitää päästä nuuhkimaan lähestyvää kevättä. Siitä tietää kuinka pitkälti vielä on mökkikauden alkuun. (reilu pari kuukautta vielä, mutta en henno kertoa sitä Nallelle. Se kun jo haikaillen katsoi juokseeko hangella hiiriä).
Taavikin odotti minua kiihkeästi. Oli varmaan odottanut jo pitkään, kun jo melkein kangistuneena vahti ruokakuppiaan. Olen luultavasti Taaville niin tärkeä ihminen, tai sitten olen vain se, joka täyttää ruokakupin. (epäilen jälkimmäisen osuvan oikeaan).
Ja Oskarin ikävä oli hyvin nähtävissä, iso kupla otsassa. Ikävä helpotti sitä mukaa, kun keltainen lumi lisääntyi ojan pientareella. Ja sinne se ikävä jäi, keltaisena kolona hankeen. Kylmä kun oli, niin tämä säänkestävä karaistunut ulkoilmakoira tyyräsi sisään päästyään itsensä patterin viereen lämpimään.
Ja heti lämpenemisen jälkeen kiipesi tyynykasan päälle päikkäreille kuin se sadun prinsessa, jolla oli herne patjan alla. Toivottavasti ei herne painanut Oskaria. Että niin kova kaveri tämä Oskari, todellinen alfauros, on.
Nyt ilta rentoutumista ja itsensä hemmottelua (siinä olen hyvä). Vähän käsitöitä, paljon jäätelöä ja yksi laskiaispulla hillolla, siinä on hyvä resepti, joka auttaa kaikkeen. Ja vielä ihana iltapäiväaurinko paistaa olohuoneen ikkunaan. Ei hullumpaa. Eipä olisi aamulla uskonut, että illalla on fiilis jo näin hyvä. Ihanaa, että on juuri tämä päivä ja juuri tämä hetki. :D
Ja huomenna Tampereelle...
Hyvää ystävänpäivää kaikille!!
tiistai 8. helmikuuta 2011
☺Ruusuhaaveita :D
En millään jaksaisi odottaa kevättä ja lumien sulamista. Kaikki ruusukirjat on luettu kannesta kanteen ja moneen kertaan. Monia suunnitelmia on tehty ja yhtä monta kertaa niitä on muutettu. Viisi ruusua mahtuisi vielä ruusutarhaani. Silloin niitä olisi täysi määrä eli 24. Tein tässä hiukan muistilistaa, mitkä vielä olisivat ansainneet paikkansa Karjalohjan auringon alla. Ehdokkaita tuli vaan niin useita, että jonkinlainen valinta on vielä tehtävä. Mikäs sen mukavampaa kuin pohtia sitä.
Tämä on Aicha, yksi aika varma valinta jo pelkästään värinsäkin vuoksi. Se kukkii kerran runsaasti ja myöhemmin voi aueta muutamia kukkia. Näin siis kerrotaan kirjoissa. | ||||||
Aurora on harisonin ruusu, joka kukkii heinäkuun alussa. Taisivat mainita sen olevan hiukan herkkä pakkaselle, mutta sen pitäisi pärjätä näin etelässä.
Lac Majeau on valkoinen kurtturuusu, eli jaksaa kukkia pitkään. Se on vielä piikitönkin, hoidon kannalta kiva. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
Pink Nevada eli Marguerite Hilling olisi upea, luulen. En vain tiedä, mistä sellaisen saisin. Kukat ovat isoja ja kukinta upea, mutta ei jatkuva. Haluaisin. Katsotaan, kuinka käy.
Violacea eli La Belle Sultane olisi hiukan erikoisen värinen ja siksi houkutteleva. Tämä ruusu on ollut hankintalistalla jo muutaman kerran, eli kyseessä on jonkinlainen pakkomielle.
Tuscany on houkutteleva myös värinsä vuoksi. Eihän kaikkien ruusujen tarvitse olla kirkkaan punaisia. Tosin kukat ovat pienehköjä. Voipi olla, että tämän ruusun ohi ajaa joko edellinen Violacea tai tuleva Merveille. Joka tapauksessa kaunis on tämäkin.
Merveille! Ah, niin ihana. Nimi tarkoittaa ihmettä. Tälle on paikka varmasti varattu, jos onnistun vain kyseisen ruusun jostain pyydystämään. Mikä väri! (kuvakin saattaa hiukan valehdella)
Ja viimeisenä Nevada. Tämä kilpailee Pink Nevadan kanssa ja voittaja on se, joka on saatavilla. Jos molempia on tarjolla, valitsensen hetken fiiliksen mukaan. Eli seison vähintään tunnin pähkäillen, kummanko otan. Ostosreissulle tuskin siis ilmaantuu vapaaehtoisia mukaan lähtijöitä.
Näitä siis pyörittelen kevääseen asti mielessäni ja luen kaikki mahdolliset vihjeet ja tiedonmuruset, mitä vain onnistun löytämään. Ja riivaan kaikki läheiseni raivon partaalle pohtiessani asiaa (anteeksi jo etukäteen), kuten varmaan työkaverinikin. (onneksi ovat kärsivällistä ja kilttiä porukkaa)
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
☻"Melkein-kevät" saapui mökille
Ji-huu!!! Kevät alkoi, tai melkein kevät. Ja "melkein-aurinko" paistoi mieheni, Jasun, mukaan. No, paistoi seuraavana päivänä ihan oikeakin aurinko.
Tie saatiin (siis Jasu sai) auki ylös asti ja päästiin autolla mökin pihaan. Mökki oli vielä ihan lumen ympäröimä, mutta saatiin siihen sentään vähän henkeä puhallettua. Saatiin se lämpimäksikin, kiitos uuden lisälämmittimen. Onneksi hiiret eivät olleet tehneet tuhojaan, mutta tietysti talven aikana aina jotain pientä jännää tapahtuu, mutta se jääköön salaisuudeksi, hih-hih.
Ja saunaan...
Puut liiteristä, tulta kiukaaseen, vettä kaivolta ja odottelua. Ulkona paljon lunta, kylmää, pimeää ja aivan hiiskumattoman hiljaista. Vielä kynttilät palamaan. Sitten lauteille, hiukan vettä kiukaalle, istutaan kylki kyljessä, siemaillaan olutta/siideriä ja nautitaan olemassaolostamme. Miten voikin pienellä ihmisellä olla hyvä olo.
On totuudessa tietysti toinenkin puoli, kun iltapimeässä tarpoo saappaissa ja kylpytakissa läpi tuulen ja tuiskun metrin hangessa huussiin. Ai, mutta sitä ei pitänytkään kertoa.
Olipa nautinnollinen viikonloppu kaikin puolin. Tuli nukuttua hyvin ja pitkään, saunottua ja rentouduttua. Kyllä elämä on ihanaa, kun sitä osaa katsoa oikeata vinkkelistä. Taas jaksaa... :D
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
☺Jotain uutta tähän kevättalveen
Blogit ovat minulle täysin uusi tuttavuus. En tiedä kenelle sitä pidän / kirjoitan, luultavasti eniten itselleni. Elämässä on valtavasti pieniä asioita jotka antavat suuren ilon, kunhan me vain huomaamme ne.
Näihin elämäni kultahippuihin kuuluvat tietysti minulle tärkeiden ihmisten lisäksi kissani, koirani, ruusutarhani ja mökkimme sitä ympäröivine metsineen. Luultavasti haluan kirjoitella tänne myös omia (usein toisten mielestä täysin käsittämättömiä) ajatuksiani ja pohdintojani, mietiskellä ja hioa omaa elämän filosofiaani ja arvojani.
Nykyään olemme siellä kaksin, edessä jo kolmas kesä. Löysin ihmisen, miehen, jonka kanssa minun on hyvä olla. Vai löysikö hän ehkä minut, en tiedä.
--> Joka tapauksessa vietämme siellä kesät pääasiassa kaksin kissojen ja koiran kanssa nauttien joka hetkestä.
ELÄIMISTÄ
Tässä on Oskari, 6-vuotias australianterrieri, täysin toivoton tapaus.
Kotona se on äärimmäisen lempeä kainalossa kiehnääjä. Ulkona nähdessään toisia koiria, se muistuttaa lähinnä villipetoa. Se tervehtii usein toisia koiria hampaat irvessä, kuola roiskuen ja raivoisasti räksyttäen samalla etutassuillaan tervehdyksen heiluttaen. Itse uskon sen vain kertovan kuinka kiva on nähdä pitkästä aikaa, vaikka se näyttääkin siltä, että se olisi valmis syömään vastaantulevan koiran yhtenä suupalana.
Oskarilla on vain on ja off asennot olemassa. Se purkaa ehtymätöntä energiaansa painien ja harjoitellen pikajuoksua kissakaverinsa, Taavin, kanssa.
Nalle on jo 15-vuotias arvonsa tunteva eläkeläinen. Ensimmäiset kymmenen vuotta se eleli maalla koetellen voimiaan milloin naapurin kissojen, milloin kettujen kanssa. Nyt se on rauhallisen ylväs ja ehdoton pomo. Se ei hötkyile pienistä, eikä tee numeroa itsestään.
Nalle on usein hiljainen sivustaseuraaja, katselee vain nuorempien hölmöilyä. Kotona se on hellä pehmo ja ulkona kissapeto, joka puolustaa reviiriään raivokkaasti.
Ja Taavi, Taapero, ikioma 6-vuotias pullukkamme, jonka tyttäreni Riina on jo kyllä itselleen ominut. Painoa enää vain 7,9 kg tiukan dieetin jälkeen.
Taaville jokainen päivä on suuren ihmetyksen aihe. Silmät suurina se katselee ympäristöään aina yhtä hämmästyneenä miettien miten ihmeellistä elämä on. Taavin suurin nautinto on syömisen jälkeen luultavasti selällään kieristely puolelta toiselle. Se selkeästi nauttii omista ulottuvuuksistaan. Pyöreä pehmeä massu on Taavin suurin ylpeyden aihe.
Taavin elämänasenne on kadehdittavaa, ei huolta huomisesta. Silloin kun Taavi ei kieristele lattialla tai köllötä sylissä, se kulkee ympäriinsä ja kertoo kovaäänisesti asioistaan ja aikomuksistaan, usein myös yöllä. Useimmiten keskustelun aiheena taitaa olla: "Voitaisiinko syödä taas."
Villiä kissapetoa tästä ei saa tekemälläkään, joskus tosin Oskarin yllyttämänä se taitaa sitä harjoitella.
PAITA JA PEPPU
HAAVEIDENI RUUSUTARHA
Näihin elämäni kultahippuihin kuuluvat tietysti minulle tärkeiden ihmisten lisäksi kissani, koirani, ruusutarhani ja mökkimme sitä ympäröivine metsineen. Luultavasti haluan kirjoitella tänne myös omia (usein toisten mielestä täysin käsittämättömiä) ajatuksiani ja pohdintojani, mietiskellä ja hioa omaa elämän filosofiaani ja arvojani.
Tässä on mökkimme, kesäkotimme Karjalohjalla. Se sijaitsee kalliolla ja sitä ympäröi äitini metsät.Mökkitontillamme on myös pieni lampi, joka toimii lumpeiden kotina.
Tämä vaatimaton ja pieni syrjässä sijaitseva mökki on minulle äärettömän tärkeä turvapaikka ja henkireikä tässä kiireisessä maailmassa.
Se on
- paikka, josta ammennan voimaa ja iloa
- paikka, jossa on hyvä olla ja helpompi hengittää
- paikka, jossa voi kiukun ja pahan sisun purkaa puuhommissa
- paikka, jossa voi nauttia kesästä, luonnosta, sateesta, auringosta, lämmöstä, rakkaudesta ja kaikista elämän tarjoamista ihanista vivahteista
- paikka, jossa voi rauhoittua, hiljentyä ja keskittyä niihin sinisiin ajatuksiin
Nykyään olemme siellä kaksin, edessä jo kolmas kesä. Löysin ihmisen, miehen, jonka kanssa minun on hyvä olla. Vai löysikö hän ehkä minut, en tiedä.
--> Joka tapauksessa vietämme siellä kesät pääasiassa kaksin kissojen ja koiran kanssa nauttien joka hetkestä.
ELÄIMISTÄ
Eläimemme asuvat kanssamme talvet kerrostalossa Virkkalassa ja kesät piilopirtissämme Karjalohjalla.
Kotona se on äärimmäisen lempeä kainalossa kiehnääjä. Ulkona nähdessään toisia koiria, se muistuttaa lähinnä villipetoa. Se tervehtii usein toisia koiria hampaat irvessä, kuola roiskuen ja raivoisasti räksyttäen samalla etutassuillaan tervehdyksen heiluttaen. Itse uskon sen vain kertovan kuinka kiva on nähdä pitkästä aikaa, vaikka se näyttääkin siltä, että se olisi valmis syömään vastaantulevan koiran yhtenä suupalana.
Oskarilla on vain on ja off asennot olemassa. Se purkaa ehtymätöntä energiaansa painien ja harjoitellen pikajuoksua kissakaverinsa, Taavin, kanssa.
Nalle on jo 15-vuotias arvonsa tunteva eläkeläinen. Ensimmäiset kymmenen vuotta se eleli maalla koetellen voimiaan milloin naapurin kissojen, milloin kettujen kanssa. Nyt se on rauhallisen ylväs ja ehdoton pomo. Se ei hötkyile pienistä, eikä tee numeroa itsestään.
Nalle on usein hiljainen sivustaseuraaja, katselee vain nuorempien hölmöilyä. Kotona se on hellä pehmo ja ulkona kissapeto, joka puolustaa reviiriään raivokkaasti.
Ja Taavi, Taapero, ikioma 6-vuotias pullukkamme, jonka tyttäreni Riina on jo kyllä itselleen ominut. Painoa enää vain 7,9 kg tiukan dieetin jälkeen.
Taaville jokainen päivä on suuren ihmetyksen aihe. Silmät suurina se katselee ympäristöään aina yhtä hämmästyneenä miettien miten ihmeellistä elämä on. Taavin suurin nautinto on syömisen jälkeen luultavasti selällään kieristely puolelta toiselle. Se selkeästi nauttii omista ulottuvuuksistaan. Pyöreä pehmeä massu on Taavin suurin ylpeyden aihe.
Taavin elämänasenne on kadehdittavaa, ei huolta huomisesta. Silloin kun Taavi ei kieristele lattialla tai köllötä sylissä, se kulkee ympäriinsä ja kertoo kovaäänisesti asioistaan ja aikomuksistaan, usein myös yöllä. Useimmiten keskustelun aiheena taitaa olla: "Voitaisiinko syödä taas."
Villiä kissapetoa tästä ei saa tekemälläkään, joskus tosin Oskarin yllyttämänä se taitaa sitä harjoitella.
PAITA JA PEPPU
HAAVEIDENI RUUSUTARHA
Ruusutarhasta ei vielä ole kuvaa, koska tällä hetkellä sitä peittää hohtava, metrin paksuinen lumikerros. Ruusutarha on ollut pitkään haavenani, mutta vasta viime kesänä tuli mahdollisuus toteuttaa se. Varmistaakseni onnistumisen valitsin sinne pensasruusuja, jotka ovat helppohoitoisia ja näin ollen saattavat näyttää minunkin hoitamina hyviltä.
Taannoin ikivanha maakellari tuli tiensä päähän, se purettiin ja se siirtyi muistoihin, historiaan. Jäljelle jäi vain muheva kumpu, jossa minä näin mahdollisuuteni ruusutarhaan. Niinpä "adoptoin" kummun äidiltäni ja siitä se alkoi.
Ensin valitsin viisi pensasruusua ja siitä ne nopeassa tahdissa lisääntyivät. Nyt niitä on jo 19 ja muutama saattaa vielä tulla lisää.
Kesän kuluessa, jos ruusut kukkivat, saan niistä tänne kuvat, mutta nyt vaan listaan ne. Siellä kasvaa Kurttulehti-, Pimpinella-, Sammal-, Ranskan- ja Neidonruusuja, ehkä yksi luonnonvarainenkin.
Ruusutarhani asukkaat:
- Juhannusruusu
- Suviruusu eli Poppius
- Linnanmäen kaunotar
- Papulan ruusu
- Ristinummi
- Prairie Dawn
- Robusta
- Hansaruusu
- Snow Pavement
- Ritausma
- Agnes
- Suvaveolens eli Semiplena
- Rosa Mundi
- Officinalis eli Apteekkariruusu
- Nuits d'Young
- Villiruusu tai karkulainen Ahvenanmaalta, Brändöstä (tienposkesta varastettu, siis pelastettu)
- Pelastetut Robusta, Kurttulehtiruusu ja Theresa Bugnet (tai sinne päin, täytyy katsoa miltä näyttävät kukkiessaan)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)