perjantai 28. kesäkuuta 2013

Riinan kanssa reissussa ☼

Reissumme alkoi Naantalista. Riina sai saaliiksi kolme kassillista kirjoja kirjastosta ja myös kirjakaupassa käytiin. Käveltiin paljon ja syötiin hyvin. Ilma oli hyvä, mutta illaksi luvattiin sadetta. Ei haittaa. :)









Vierasvenesatamaan oli silti mentävä yhdelle. Takaisin tosin käveltiin vesisateessa. Onneks meillä oli sateenvarjo, vain yksi. Mutta hauskaa oli.











Seuraava kaupunki oli Uusikaupunki. Ehdottomasti reissun paras paikka oli Kirkkokadun Rauha, iki-ihana kaksio puutalokorttelissa. Tässä kuisti.











Tässä ikkunanäkymä kuistin ikkunasta.












Pakko oli tirkistellä aidan raosta ja vielä kuvata. Alue oli upea. En vaan saannut siitä tarpeekseni. Käveltiin ja kierreltiin niin, että Riina alkoi olla jo epätoivoinen. Ja täälläkin ilma suosi meitä.









Ja tirkistely jatkuu. Oikeastaan kuvasin tässä aidan kuviointia ja syreenipuskaa. Ympärillä tuntui olevan niin paljon kaunista, ettei kaikkea tietysti voinut kuvata.







 

Ja tässä se taas on, kirjasto. Aikamoisten kantamusten kanssa täältäkin tultiin ja löytyi täältä kirjakauppakin. Täytyy myöntää, että nämä olivat molemmille itsestään selviä käyntikohteita. Onneksi.







Riina iloitsee tai yrittää päästä karkuun kameranlinssiltä. Tässä on kuitenkin Rauhan idyllinen sisäänkäynti.





 
 
 

Viimeisen yön vietimme Raumalla. Kiersimme toki vanhassa kaupungissa, mutta täällä meni ehkä hiukan enemmän viihteelle. Ehdimme tosin käydä kahdessa kirjakaupassa, kun yksi oli jo kiinni, kuten kirjastokin. Muuten ehkä olisimme joutuneet vuokraamaan jo peräkärryn kaikille kirjoille.

 
 
 

 

 

 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti