tiistai 23. elokuuta 2011

Omia ruusuja☺

Vihdoinkin omien ruusujen kuvia. Ruusut ovat viime kesänä ja tänä kesänä istutettuja, joten kaikkien kukinta ei ole vielä parhaimmillaan.

Ainoa kukka Agnes-pensaassa. Se on kurttu- ja persiankeltaruusun risteymä.

Poppius eli suviruusu kuuluu pimpinellaruusuihin ja teki alkukesästä myös muutaman kukan.

Ristinummi on löytöruusuja ja ehdottomasti yksi mun lemppareista. Kunhan pääsee vauhtiin, voivat kukat olla jopa 12 cm halkaisijaltaan. Minun tietojen mukaan lasketaan kuuluvaksi tarhakurtturuusuihin.

Lac Majeau on myös tarhakurtturuusu, upea ja hyväntuoksuinen. Muutenhan kukka on valkoinen, mutta nupuissa on myös punaista. Se on tämän kesän istutuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti