perjantai 16. syyskuuta 2011

Ja kissatkin jo kotona ☻


Taavi terassilla vartiopaikallaan tarkkailee pihan ohi kulkevia vieraita kissoja. Nähdessään sellaisen Taavi ilmoittaa havainnostaan koko kulmakunnan yli kaikuvalla epäinhimillisellä ulinalla.

Tässä Taavi sulattelee ruokaa, siis päivälevolla.

Tässä Nalle turvallisesti sisällä. Nalle nimittäin taannoin päätti lähteä itsekseen ulkoilemaan, oli siis karkureissulla. Meidän 16-vuotias vanhus ei ollut kipeä, eikä kankea, kun piti tolpan ja verkon välistä survoutua vapauteen. Palasi onneksi omia aikojaan hyvin viattomana pihalle pesemään varpaitaan. Että sellainen rontti.

Vaikka laitoin niille ruohoakin kasvamaan, ettei sen takia ainakaan tarvitse vapauteen haikailla. Sivuilla kasvaa tavallista kissanruohoa, mutta keskelle tulee huumaavaa mirrinminttua. Saas nähdä millainen huumaantuneiden kissojen konsertti me vielä saadaan syksyn kuluessa aikaiseksi. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti