Viime talvella myrsky osui myös meidän kulmille, äitini metsään. Ja sehän tietää meille polttopuita, niitä kuluu aina. Ja oli siellä pari pystyyn kuivunuttakin, joista tulee hyviä kiipeilypuita kissoille. :D Tässä menossa työn suunnittelu ja kartoitus ihan ammattimetsurin toimesta. Äidilläni on sellainen omasta takaa.
Ja tässä toinen sahankäyttäjä, jos ei nyt ihan ammattimetsuri, mutta hyvässä opissa kuitenkin. Ja myös ihan omasta takaa. Tässä kohdassa luulen naisväen antaneen hyviä neuvoja, mutta sen verran kaukana ja hiljaa, ettei ihan juoksukilpasille jouduttu miesten kanssa.
Tässä hommia tehdään porukassa. Myös me teimme töitä äitini kanssa. Kannoimme valtavan isoja puita pinoon, josta traktori myöhemmin ne haki. Siihen on syynsä, ettei siitä ole kuvia. Ja hyvä syy onkin. Saatamme olla hiukan hätäisiä, emmekä aina arvioi oikein voimiamme ja sitten vielä epätasainen ja juurakkoinen metsämaa jalkojen alla. Tosin aina ennen kaatumista ehdimme heittää pöllin niin kauas, ettemme itseämme loukanneet. Ja joskus onnistuimme tekemään kumpikin tämän jopa samaan aikaan. Hiukan mustelmia taisi tulla. Onneksi kukaan ei pilkannut meitä, tosin luulen kuulleeni jotain naureskelua miesten ollessa tupakalla puun takana.
Ja toki meillä oli myös työnjohtaja, Oskari. Ei vaan, kyllä sen nenä näytti just sinnepäin, missä eväsleivät oli. Ja pianhan tuo jo väsyikin ja odotteli epätoivoisena mökille pääsyä.
Viime talvella myrsky osui myös meidän kulmille, äitini metsään. Ja sehän tietää meille polttopuita, niitä kuluu aina. Ja oli siellä pari pystyyn kuivunuttakin, joista tulee hyviä kiipeilypuita kissoille. :D Tässä menossa työn suunnittelu ja kartoitus ihan ammattimetsurin toimesta. Äidilläni on sellainen omasta takaa.
Ja tässä toinen sahankäyttäjä, jos ei nyt ihan ammattimetsuri, mutta hyvässä opissa kuitenkin. Ja myös ihan omasta takaa. Tässä kohdassa luulen naisväen antaneen hyviä neuvoja, mutta sen verran kaukana ja hiljaa, ettei ihan juoksukilpasille jouduttu miesten kanssa.
Tässä hommia tehdään porukassa. Myös me teimme töitä äitini kanssa. Kannoimme valtavan isoja puita pinoon, josta traktori myöhemmin ne haki. Siihen on syynsä, ettei siitä ole kuvia. Ja hyvä syy onkin. Saatamme olla hiukan hätäisiä, emmekä aina arvioi oikein voimiamme ja sitten vielä epätasainen ja juurakkoinen metsämaa jalkojen alla. Tosin aina ennen kaatumista ehdimme heittää pöllin niin kauas, ettemme itseämme loukanneet. Ja joskus onnistuimme tekemään kumpikin tämän jopa samaan aikaan. Hiukan mustelmia taisi tulla. Onneksi kukaan ei pilkannut meitä, tosin luulen kuulleeni jotain naureskelua miesten ollessa tupakalla puun takana.
Ja toki meillä oli myös työnjohtaja, Oskari. Ei vaan, kyllä sen nenä näytti just sinnepäin, missä eväsleivät oli. Ja pianhan tuo jo väsyikin ja odotteli epätoivoisena mökille pääsyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti