Tumman hymiön valitsin koska, en pääsekään tänään töihin tienaamaan, vaan joudun maksamaan siitä, että saan kärsiä hammaslääkärin tuolissa Helsingissä. Syy tähän on yritykseni hoitaa hampaitani tunnollisesti. Niinpä onnistuin hammaslangalla pahoinpitelemään hammaskalustoani kiitettävästi ja kyseessä tietenkin nuorena tyttönä halkaisemani etuhammas, joten vaihtoehtoja liiemmälti ei jäännyt. Siis se siitä hymiöstä.
Ja jotain piristävämpää. Yksi syksynmerkkejä on tietysti liian aikaisin puiden taakse piiloutuva aurinko. Onneksi se on vielä suhteellisen kirkas ja lämmittääkin mukavasti. Kuva on napattu minun ja Oskarin lenkillä.
Tässä lenkkikaverini komennettuna istumaan. Hiukan se on epäluuloinen ja miettii, miksi pitää istua ja hölmistellä paikallaan, kun takana oleva metsä on hajuja pullollaan ja odottaa nuuskuttelijaa.Oskarin uusi ulkonäkö on Marin käsialaa, jospa nyt merkkauspissi ei jäisi kaikki karvoihin kiinni.
Metsän oli enemmän ja vähemmän vallannut elämänlanka, joka vielä jaksoi kukkia. Se oli peittänyt monenlaisia pensaita ja kasveja laajalla alueella vihreä-valkoiseen huntuunsa. Kaunista vai surullista - makuasia lienee.
Nämä säästyivät hunnulta. Ne olivatkin piiloutuneet puun juurelle ja olivat aivan hiirenhiljaa.
Etupihan ruusut ovat innostuneet kukkimaan uudelleen. Toivottavasti jaksavat jatkaa pakkasiin asti. Tämän vieressä keltainenkin ruusu on tehnyt jo useita nuppuja, mutta kukat vielä odotuttavat itseään.
Tämän ruusun olen muiden muassa adoptoinut eräältä potilaalta, jonka ikkunalaudalla se oli jo kukintansa kukkinut. Minua pyydettiin heittämään se pois. Kerroin, että voin adoptoida sen kukkapenkkiini ja potilas oli tyytyväinen. Toinenkin saman potilaan ruusu on muuttanut tämän kaveriksi. Sen valkoisia kukkia saamme vielä odotella.
Etupihan krysanteemi vielä tähän loppuun. Siiliäiti ja poikanen ovat tässä kaverina päivää paistattelemssa. Lintukin näköjään jättänyt tervehdykseksi yhsen höyhenen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti