Luopumisen tuskaa ☔

Kesä on täynnä valoa, iloa, lämpöä ja naurua. Hetki, jolloin tajuaa sen olevan jo melkein ohi, on pysäyttävä. Joka päivä joudumme luopumaan jostain, vaikka seuraava hetki tuokin eteemme jotain uutta, saa silti tuntea haikeutta ja ikävää menettämästään. Onneksi nämä ovat ohikiitäviä hetkiä, jonka jälkeen osaa taas nauttia täysin siemauksin uudesta aamusta. Täällä mökillä huomaa, miten syksy lähestyy ja kesä jää taakse. Ja samalla syttyi oivallus siitä, miten aika rientää ja lapset ovat aikaa sitten jättäneet lapsuuden taakseen ja elävät nyt eteenpäin omien arvojensa mukaisesti.

Näitä on saanut ihailla jo kaksi viikkoa, mutta kohta niistäkin on luovuttava.

 Pink Robusta tosin näyttää kuin aikoisi kukkia pakkasiin asti.

Tavallinenkin Robusta hehkuu myös ihan kuin ei olisi syksystä kuullutkaan.

Uusi pieni ruusu vielä nauttii viipyilevästä lämmöstä tietäen, että talveksi on päästävä lämpimään, jos haluaa selvitä ensi kesään.

 Hetken haikeus ja surumielisyys väistyy. Minun kohdalle harvoin matalapaine jää pitkäksi aikaa ja onhan siinäkin jotain kaunista. Syksyä kaunistaa Lovely Pink pensashanhikki.

Ja sen vierellä seuraa pitää Mango Tango.

 Ja tässä Äidin kesäkukka antaa kaikkensa tänä kesänä.

Louise Bugnet tekee vielä uusia nuppuja ja näin kiittää kesän lannoituksesta ja huolenpidosta.

Ja Millin pihalla viihtyvät myös pienet puut ja pensaat.

Vielä on sisiliskokin lämmittelemässä.

Lumpeet yrittävät myös herättää huomiota, tällä kertaa näin

Ja vielä tähän loppuun myös syystaivasta Virkkalasta.