Lämpimänä käy nokikanan tunteet keväisenä iltapäivänä. 
Sorsat osuvat usein nokikanojen tielle.
Ja joskus höyhenet pöllyävät ja vaativat uutta järjestelyä.
Liian pieni lammikko tai liian suuri reviiri, tai jospa niillä ei ole yhteistä kieltä.
Onneksi rauha saapuu aina aika nopeasti.
Jotkut tyytyvät vaan tarkkailemaan.
Toiset taas viihtyvät enemmän porukassa.
Ääntä lähtee ja höyhenet pöllyää.
Paljon on keskusteltavaa ennen parin muodostusta.
Kiire tuntuu olevan kova, eikä yleisökään haittaa.
Eikä se sorsien leirissäkään sopuisasti suju, vaikka molemmilla on jo daamit katsottuna.
Mutta aina on uusia uroksia väijymässä.
Väillä on peiliin katsomisen paikka.
Joskus totuus kirpaisee niin, että ainoaksi keinoksi jää pakeneminen.
Yleensä itsetutkiskelu tuo mielenrauhan ja eheytyneen peilikuvan.
Jotkut tarvitsevat ystävien tukea ja myötäelämistä.
Harmi vaan, että aina löytyy joku, joka kääntää selkänsä autettaville.
Osa haluaa esiintyä yksin.
Ja joillain se menee ihan säätämiseksi.
Valon vähetessä illan tullen tunteetkin tasaantuvat.
Aina löytyy kuitenkin joku, joka haluaa olla kukkona tunkiolla.
Jotkut ovat yksin omasta halustaan ja haluavat valmistautua kesään rauhassa...
kun koskaan ei voi tietää, mitä seuraava hetki tuo tullessaan.
Ehkä rauhaa ja kauneutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti