Ensimmäinen käynti Torronsuolla ei taatusti jää viimeiseksi.
Siellä oli läsnä hiljaisuus ja rauha, joka hetkittäin rikkoi yli lentävien kurkien jutustelu.
Suolla oli aivan oma värimaailmansa.
Pienen pieniä nuppuja pitkospuiden suojassa.
Joissain kohdin pitkospuut olivat ajan hampaan nakertamia paljastaen raoistaan yllätyksiä.
Tuuli pääsi tuivertamaan ja tuulettamaan ajatuksia aukeilla.
Luonto valmistautuu pääsiäisen väreihin.
Pieni pörröinen vartioi Hyönölän lintutornia menomatkalla.
Torronsuon pysäköinninvalvoja.
Päivä oli sumuinen, mikä mielestäni sopi hyvin suon tunnelmaan.
Maallikon silmiin suon kasvusto poikkeaa paljon siitä, mitä on ennen nähnyt, varsinkin väritykseltään.
Kovin aukeaa ja tasaista oli maisema. Ja tuuli oli sen verran kovaa ja puuskittaista, että välillä meinasi askel osua ohi pitkospuilta.
Suon päivänsäde.
Jotkut erottuvat joukosta.
Pikkulinnut olivat piiloutuneet pitkospuiden alle eväspaikoilla odotellen croissantin murusia.
Vetovastuu vaihtui aina sen mukaan, milloin jäin taltioimaan pieniä yksityiskohtia suomaailmasta.
Nämä pikkuisetkin käyttivät pitkospuita, mutta ohitukset sujuivat turvallisesti.
Aurinkokin pilkisteli pilvien alkaessa hälvetä päivän edetessä.
Heipat Torronsuolle, palaamme vielä.
Ja hyvä muistutus, aina ei se määränpää ole tärkein, vaan matka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti