Ensimmäinen kohtaaminen kansallispuistossa.
Syyskuussa pitkospuut olivat jo hiljaiset.
Muutama karpalo lepäsi vielä mättäillä.
Matkalla tuntemattomaan, kuten jokaisena uutena aamuna.
Mathildedalin järvi.
Aurinko ilahdutti läsnäolollaan ja lämmöllään meidän ulkoilupäiväämme.
Joutsenpari huolehti jälkeläisistään.
Lähelle ei päässyt. Olivat joutsenet valinneet niin hyvän ja suojaisan ruokailupaikan.
Tuntui, että jokaisella vilkaisulla näkymä järvelle oli niin ainutlaatuinen, että se oli pakko ikuistaa.
Aurinko sai värit hehkumaan.
Päivää paistateltiin järvellä sulassa sovussa.
Kompuroidessa sanan mukaisesti törmäsi erikoisiin sieniin.
Vapaus olla olemassa.
Kulkemamme kierros vei meitä pitkin rantaa.
Maisemat vaihtelivat kallioista suohon.
Koivutkin hehkuivat keltaisina.
Luonnon pieniä ihmeitä oli joka puolella.
Jotkut viihtyivät tiiviisti yhdessä.
Syksyn värit ovat yhtä sykähdyttäviä joka vuosi, täällä etelässäkin.
Reitillä oli useita nuotiopaikkoja, joissa oli mukava nauttia auringon lämmöstä ja hiljaisuudesta.
Heijastuksia tyynessä järven pinnassa.
Mathildedalin yksinvaltias oli ylväs näky.
Lähemmäs piti päästä, joten hiivin pitkin jo osin maatuneita pitkospuita, joita sammalkerros peitti.
Harmaahaikaraksi viisaimmat tätä kalastajaa epäilivät.
Kuvia katsellessa voin edelleen palauttaa mieleen täällä koetun rauhan ja hiljaisuuden.
Puolukat värittivät kulkuamme.
Nämä värit, sopusointu, rauha ja hiljaisuus jäivät asumaan sieluuni pysyvästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti