Oikeasti ollaan mökillä, vaikka mökkiä ei liiemmälti kuvissa olekkaan ja siihen on hyvä syy. Oli ihana ilma, ainakin hetkittäin. Tässä ollaan Oskarin kanssa kalliolla katsomassa, ettei vaan ole tuulenkaatoja, eikä niitä tällä kohdalla näkynytkään. Jasu oli luultavasti jätetty päikkäreille mökille.
Aurinko paistoi niin lämpimästi ja oli ihanan hiljaista, vain linnunlaulu kuului. Jäätiin Oskarin kanssa hetkeksi nauttimaan olemassaolostamme. Ei hullumpaa. :D
Tietysti Oskarilla oli paljon tutkittavaa ja syötävää, eli paljon pupun, peuran ja hirven jätöksiä, Oskarin herkkuja. Ja toki sen piti tarkkana kuunnella, josko jostain kantautuisi haukkumista. Onhan kulmakunnalle saattanut ilmestyä talven aikana uusia karvaturreja.
Siirryttiin seuraavalle kalliolle ja alkoi hämärtää, mutta sehän ei estä kuvien napsimista. Nää on melkein kaikki otettu kännyllä. Ja tämän kallion puissa useissakin on naavaa, mitä ei välttämättä mökin puista löydy. Tämähän onkin jo lähes erämaata. Ei tosin eksytty.
Auringonlaskusta taisi tulla napsittua lähes sata kuvaa. Oli varma tunne, että seuraavalta nyppylältä saisi varmasti paremman kuvan. Paikoitellen oli lunta, mikä oli hyvä, koska kalliolla oleva jäkälä ja sammal on tähän vuodenaikaan hiukan liukasta, varsinkin kun vauhti on kova ja saappaat jalassa.
Upeita värejä luonto maalaa taivaalle, kunhan vain malttaisi pysähtyä hetkeksi niistä nauttimaan. Tosin, jos unohtuu liian pitkäksi aikaa niitä ihailemaan, matka pimeässä liukkaalta kalliolta alas käy aina vain haasteellisemmaksi. Vietämme siis vaarallista elämää.
Vielä viimeinen kuva taivaanrannasta. Ollaan jo hyvää vauhtia menossa takaisin mökille. Muistaakseni sauna odotteli jo lämpimänä meitä. Ja vaikka pimeä hiukan yllätti, löydettiin tie takaisin mökille, eikä suinkaan taitavan vihikoiramme ansiosta.
Oskari reissusta uupuneena kertoo, kuinka pitkälle joutui kulkemaan ja kuinka märkää oli, tassut kastui. Ja voisin vaikka vannoa, että sai siitä hyvästä taas jotain herkkuja, koska oli tällaiseen koitokseen joutunut ja tietysti vastoin omaa tahtoaan. Huijari. Että tällainen hurja vahtikoira on kotioloissa.
Ja loppuun vielä kuva vaarallisesta, sulavaliikkeisestä ja notkeasta kissapedosta. Kuvassa siis Taavi, joka odotteli kotona Nallen ja Riinan kanssa. Ehkä "odotteli" on kuitenkin väärä sana. Taisivat ennemminkin laskea tunteja, jotka saavat vielä nauttia olostaan ilman meitä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti