sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Luontoa ja mökkeileviä karvatassuja ☺

 
 
Aamukasteen aikaan voi nähdä todellisia luonnon taideteoksia. Jos ylläolevaa kuvaa katsoo tarkkaan, voi vas. yläreunan keijunsiivessä nähdä sateenkaaren värit.
 
Etsimme Oskarin kanssa sopivaa paikkaa linnunpöntölle ja talviruokintaan hyvää kohtaa.
Tänne muutti yksi pönttö, kissatarhan taakse.
 
Miiko ja Peetu linssillä.
 
 
Pojat testailee uutta hyllyn pätkää. Tolppia pitkin kiipeily sujuu, kun keksivät, että alaspäin valuessa pitää ottaa kynsillä kiinni siitä tolpasta. Alaspäin tullaan vauhdilla ja pudoten puolestavälistä. No, harjoitus tehnee mestarin.
 
 
Kyllä alkaa pojista näkymään, että ruoka maistuu. Tosin varastetut suklaakeksit olivat Peetulle liikaa, tulivat väkisin ulos ja tietysti yöaikaan ja tottakai matolle.
 
Rankka reissu, kun piti taas Oskarinkin jeesata kissojen ruuan syönnissä. Ensimmäinen kerta, kun Oskarille ei maistunut aamupala ollenkaan. Voi olla, että noin neljänpäivän sapuskoja vastannut kissankupin sisältö otti vatsassa oman tilansa. Ja se jööti, mikä siitä tuli - siitä olisi jo bernhardilainenkin ollut ylpeä. :)
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti