Tässäpä kukkii Agnes ja siinä on myös paljon nuppuja. Voi tätä riemua, kun kukkia aukeaa kirvojen hyökkäyksestä huolimatta.
Ja vaikka nuput saisi jo riittää, niin tässä vielä kaunis Lac Majeaun nuppu.
Ja tässä se on isona ja upeana, eli myös Lac Majeau.
Ja Ristinummi taas niin herkkänä ja kauniina. Tästä ei ruusu voi liiemmälti enää parantua.
Ja löytyipä harakankellokin. Niitä ei tarvitse onneksi istutella. Ne hoitavat homman ihan itsekseen.
Ja ylhäällä mäessä kasvoi myös kangasmaitikka, tai oikeastaan useitakin.
Tämän tiedän varmasti. Se on verikurjenpolvi ja on istutettu kauan sitten ja monina vuosina on myös jäänyt siimaleikkurin uhriksi, kun olen ollut liian hidas ja mies liian nopea.
Ja tässä makkaran grillauksen jälkitilanne. Minä saan syödä makkarani rauhassa ja siihen on syynsä. Tähän voisi esittää kysymyksen, kuka on koiran suhteen meidän perheen heikoin lenkki?
Ja näin. Ääni ei näy kuvassa, mutta voin kertoa äänen kuvan ulkopuolelta kertoneen, että Oskari on syönyt jo omat ja varastetut ruuat, eikä näin ollen tarvitse enää lisää. Tosin se jäi tällä kertaa ilman hiirtä. Taavi sellaisen pyydysti, tappoi sen, istui ja makoili sen päällä ja söi sen. Juoksi kiireesti sisälle mökkiin ja oksensi sen matolle. Sen pituinen oli meidän kesäkuumme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti