maanantai 11. syyskuuta 2017

Perjantaina pitkospuilla 🐛🐉⛅

Perjantaiaamuna suuntasimme taas suolle. Matkalla oli kuitenkin joutsenia, jotka halusivat kuvaan.
Apilat maistuivat aamutuimaan.
Saavuimme Savijärven luonnonsuojelualueelle Ahmovaaraan. Pitkospuilla katettu lenkki ei ollut pitkä, mutta aikaa kiertämiseen meni 1,5 tuntia ja joskus vielä haluaisin sen kiertää kesällä. 
Pienet ihmeet seurasivat toistaan ja eteneminen oli hidasta, kun tuntui, että kaikki, mitä näki, piti ikuistaa.
Vaivaiskoivukin viihtyi alueella.
Pieni kataja oli aivan täynnä marjoja.
Kaikki lajit eivät todellakaan ole tuttuja, mutta värit olivat kauniit.
Karpalo lepäilee sammalpedillä.
Ilma oli sumuinen ja tuhruinen, mutta lämmin. Taukopaikka oli mahtava, mutta ei kuitenkaan jääty viipymään siihen.
Karpaloita oli paljon.
Liekö vihreäsilmäinen suonhenki, joka seurasi kulkuamme ruohojen välistä.
Mielenkiintoisen näköinen tämä suonhenki. Mikäköhän tarkoitus on siipien alapuolella olevilla pienillä lusikan muotoisilla ulokkeilla.
Näitä viuhtoi mennä suolla jokapuolella. Taisivat nauttia kosteasta säästä.
Jos aurinkokin saa värit hehkumaan, niin kyllä kosteuskin niitä kirkastaa.
Olen niin hurahtanut suolla kulkemiseen, että näkymä hivelee. En tiedä, onko se hiljaisuus, tuoksu vai mikä. 
Enpä ole ennen kihokkiinkaan törmännyt, mutta siltä tämä minusta näyttää.  
Suolampi oli aivan tyyni, ei tuulenvirettä, ei ääntä, vai kevyt tihku oli seuranamme.
Suolla kaikki tuntui olevan pientä ja kaunista.
Useita kohteita olisi ollut kiva kuvata lähempää, mutta ainakaan tällä Natura-alueella ei ollut lupa poiketa polulta, joten aika akrobaattivenytyksiä sai tehdä.
Pois lähtiessämme huomasin hämähäkin ja tihkusateen tehneen tälle kaunokaiselle hennon pisaraverhon.
Räsävaaran näköalatorni oli todella korkealla ja todella korkea, mutta niin tukevaa tekoa, että sinne tuntui turvalliselta kiivetä.
Ja näkymät olivat huikeat joka puolelle ja horisontti todella kaukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti