Joku valopilkku sentään, eli tänäänhän on ystävänpäivä. Se on ainakin positiivista. Onneksi työpäivä meni mukavasti ja nopeasti. Ja iki-ihana aurinko paistaa.
Ja ystävistä ehkä uskollisimmat odottivat minua kotona. (tosin niiden motiivit ehkä hiukan kyseenalaisia).
Nallella oli ollut kova ikävä, koska se ei osaa itse avata parvekkeen ovea. Ja aurinko kun paistaa, pitää päästä nuuhkimaan lähestyvää kevättä. Siitä tietää kuinka pitkälti vielä on mökkikauden alkuun. (reilu pari kuukautta vielä, mutta en henno kertoa sitä Nallelle. Se kun jo haikaillen katsoi juokseeko hangella hiiriä).
Taavikin odotti minua kiihkeästi. Oli varmaan odottanut jo pitkään, kun jo melkein kangistuneena vahti ruokakuppiaan. Olen luultavasti Taaville niin tärkeä ihminen, tai sitten olen vain se, joka täyttää ruokakupin. (epäilen jälkimmäisen osuvan oikeaan).
Ja Oskarin ikävä oli hyvin nähtävissä, iso kupla otsassa. Ikävä helpotti sitä mukaa, kun keltainen lumi lisääntyi ojan pientareella. Ja sinne se ikävä jäi, keltaisena kolona hankeen. Kylmä kun oli, niin tämä säänkestävä karaistunut ulkoilmakoira tyyräsi sisään päästyään itsensä patterin viereen lämpimään.
Ja heti lämpenemisen jälkeen kiipesi tyynykasan päälle päikkäreille kuin se sadun prinsessa, jolla oli herne patjan alla. Toivottavasti ei herne painanut Oskaria. Että niin kova kaveri tämä Oskari, todellinen alfauros, on.
Nyt ilta rentoutumista ja itsensä hemmottelua (siinä olen hyvä). Vähän käsitöitä, paljon jäätelöä ja yksi laskiaispulla hillolla, siinä on hyvä resepti, joka auttaa kaikkeen. Ja vielä ihana iltapäiväaurinko paistaa olohuoneen ikkunaan. Ei hullumpaa. Eipä olisi aamulla uskonut, että illalla on fiilis jo näin hyvä. Ihanaa, että on juuri tämä päivä ja juuri tämä hetki. :D
Ja huomenna Tampereelle...
Hyvää ystävänpäivää kaikille!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti