Takapihan karkulaisten kuvia helatorstain aattona. Luulen näiden olevan vanhan mamman perintöä, jotka nyt vaan halusivat jäädä tänne meidän kanssamme.
Tässä toinen malli, jota pihallamme esiintyy. Ihania pikku yllätyksiä. Pitihän ne ikuistaa näin, kun trimmerin/ruohonleikkurin uhka häilyy yllämme ja on todellinen.
Näitä haluan ehdottomasti lisää, ainakin jos kirvat taas saapuvat sankoin joukoin vieraaksemme. Tämä leppis tykkää, että vadelma on paras. Tosin tiukan kuvaussession loppumetreillä, leppis mätkähti maahan ja hävisi ruohikkoon.
Piippaliinallekin tuli kevät. Niinpä se siirtyi terassin suojasta vartioimaan kirsikkaluumua taas kesäksi. Voisin vaikka vannoa, että tämä hankittiin vuosi sitten juuri tähän aikaan. Luulen, että se pääsi mukaamme kukkiensa vuoksi, eikä suinkaan siksi, että meistä jompikumpi olisi hurjan ihastunut kirsikkaluumujen makuun. Ei ole rikkaruohoja siinä juurella, ehkä optinen harha ennemminkin.
Kukat ovat kauniita ja niitä on paljon, mutta niitä ei varmaankaan ole kovin kauan. Sitten vaan odotellaan luumuja.
Ja etupihan satoa. Oli mielenkiintoista katsoa, mitä mullasta nousee. Syksyllä ehdolla oli niin monenlaisia kukkasipuleita, etten todellakaan muistanut, mitä lopulta valitsin. Nyt muistan, nehän olivat tällaisia.
Tältä näyttävät tummat sisältä. Piti myös testata, mihin kamera pystyy. Voipi olla, että jossain vaiheessa haluan hiukan paremman kameran. Se on tärkeysjärjestyksessä heti 178.
Ei vaaleatkaan hullumpia ole. Ei, en kuvannut jokaista erikseen. Valitsin kaksi, joista tosin otin kohtalaisen monta kuvaa.
Ja aikaharppaus. Siirryimme juuri helatorstai-iltapäivään. Keskeneräistä työtä ei pitäisi arvostella, mutta kuvaamista ei ole kielletty. Tässä etualalla kasvaa mustaherukka ja toisessa päässä kaksi ruusua. Kauimmaisena Pink Robusta ja sen vieressä Violacea eli La Belle Sultane. Se on siis se vinossa oleva risu, joka hädin tuskin erottuu kuvassa, mutta on siinä muutama silmu.
Etualalla on seuraavassa kuvassa esiintyvä karviainen. Monimuoto-rinkulassa kasvaa ensin 6 kpl Peace-ruusuja Riinalle, mutkassa omenapuu ja toisessa päässä ruusu, Gelbe Dagmar Hastrup.
Karviainen eli Lepaan punainen. Ja kyllä näiden pitäisi viihtyä. Mullassa pyöri lieroa lieron perään. Muutama kasvi jäi vielä ilman kivikehystä eli pari kivikeikkaa on vielä tehtävä. Kotipihan ruusut ovat nyt kaikki kuitenkin jo saaneet juurensa multaan.
Käpästiin toki kahvilla ja kääretortulla äiteen ja Martin luona. Ja tällainen kuva napsahti mukaan. Kuva kertoo sopusoinnusta, hyväksymisestä ja kesästä. Kaikille ja kaikelle on aikansa ja paikkansa tässä maailmassa. Eivätkä ne riitele, vaan ovat sulassa sovussa keskenään, uutta ja vanhaa, rapistuvaa ja elinvoimaista/rehevää.
Kahvipöydässä myös silmänruokaa. Kyllä voi ruusussa olla kaunis väritys. Siinä se ruusu olla napotti, kun minä survoin suuhuni mustikkakääretorttua päällä kermavaahtoa ja strösseleitä. Ei, siinä ei ollut lainkaan kaloreita, ne jäi siihen naapuri palaseen. Äiti sanoi niin, tai ainakin tarkoitti sitä. Niin ainakin kuulin.
Juu, juu, tietysti myös lähikuva. Ruusu on varmaan kaunein kukka, mitä on. En tiedä, näkevätkö muut siinä saman, minkä minä näen. Ihan sielukin huokaisee.
Voi sitä äippää, tästä se taas lähtee, tästä pienestä pähkinäkupista. Sievä ja soma, kuuluu ehdottomasti elämän pieniin ilonaiheisiin. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti