keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kisujen ammatinvalinnan vaikeus ♥



Tässä nuori Peetu pohtii tulevaa toimenkuvaansa ja paikkaansa meidän perheessä. Todistusaineisto, jota löytyi sohvan alta ja osa eteisestä, paljasti jonkunmoisen hortonimin homman olevan yksi suosikeista. En tiennytkään, että orkidean ilmajuuria on hyvä poistaa näin keväällä, mutta pieni karvainen muruni hoiti tämän homman puolestani. Myös kukkamullan ilmastointi ja kuohkeutus kuuluu Peetun toimialaan, silloinkin ylijäämä päätyy sohvan alle, kuten myös kukan kuivat lehdet, jotka myös Peetu hoitaa.










Toinen, molempien haaveissa oleva homma, on kierrätyspaperin laadun tarkkailu. Tämä homma hoidetaan useita kertoja päivässä varsin kovaäänisesti ja aina yhteistuumin. Usein työt meinaavat karata käsistä tai tassuista pitkällekin pöydän alle. Luultavasti tämä homma muuttuu haastavammaksi lehtipinon ja kisujen kasvaessa, mutta uskon, että niillä on jo ratkaisu tähänkin pulmaan. Pientä silppurin ominaisuutta on jo havaittavissa. Ainakin pöydällä olevan kirjan kannesta oli salaperäisellä tavalla kulma irronnut ja siirtynyt Peetun suupieleen roikkumaan.







Tämä jäi hiukan epäselväksi, onko kyseessä paini vai vapaaottelu. Myös jooga, akupuntio tai kokovartalohieronta saattaa olla kyseessä. Selvinnee myöhemmin.








Kissatarhassa on huisin kivaa. Varsinkin se kohta, kun näitä pieniä pirulaisia yrittää saada sisälle. Niillä on uskomaton liikkuvuus ja hyvä taktiikka "kissanpoimijan" harhauttamiseksi. Täällä tehdään sääntutkimushommia, jotka on jaettu. Miikolla on tuulen suunnan ja voimakkuuden kartoitus meneillään.





Peetu taas katsastaa lumipeitteen paksuutta ja taitaa samalla kurkistella naapuriin. Peetulla on kyllä korvat tallella, mutta kuvaajan hitaus meinasi koitua tämän kuvan kohtaloksi.








Hoh-hoijaa, siinäpä pieni pala tämän päivän touhuja. Nyt alkaa silmä luppasta jo pienellä, mutta yksin ei ole mukava nukkua, eikä unikaan tule.









"Näin on parempi ja lämpöisempi. Hyvin vielä mahdutaan samalle tasolle. Ja huomenna onkin mamman vapaapäivä, joten nyt pitää levätä, että huomenna jaksaa mammaa viihdyttää ja tuleepa meille pikkutyttöjäkin meitä ihailemaan.", sanoo mamman suklaahippu. Pullukka jo nukkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti