Maanantaiaamu ja vapaapäivä. Jasun lähdettyä töihin oli myös nukkumatti minut hylännyt, joten päätin kerrankin nousta ajoissa. Olin jo etukäteen ajatellut, että voisin koiruuden kanssa tehdä kunnon lenkin aamutuimaan. No, lähdettiin vasta puol kasin maissa. Oli vielä sen verran hämärää, että katuvalot paloivat. Kuva on Virkkalasta, keskustasta, mutta paikkaa ei välttämättä ole helppo tunnistaa. Oli mukava kävellä pikkupakkasessa, kun ilma tuoksui selvästi keväältä ja linnut lauloivat. Ihan meinasi sydän pakahtua, kun tuntui niin hyvältä.
Paljon oli autoja ja kävelijöitä liikkeellä. Luulen, että olivat matkalla töihin ja sehän näyttää vapaapäiväläisen silmissä mukavalta. Vapaa jotenkin oikein korostuu.
Tässä ollaan jo keskusta ohitettu ja suunnataan ennemminkin Napin reviirille. Nappi on Jasun siskon koira.
Myötätunnosta Oskaria kohtaan päätin minäkin rämpiä hiukan lumihangessa ikuistaakseni tämän. Tosin Oskari menee lumihankeen ihan muut jutut mielessä.
Oskarikin huomasi siirtyneensä Napin reviirille ja viestit oli jätettävä tietenkin. Ja tässä menossa aamujumppa. Ei vaan, se suddaili ihan huvin vuoksi uhitellessaan näkymättömille ölliäisille.
Aamu alkoi kummasti valjeta matkan taittuessa ja taivaanranta hehkui upeissa väreissä, joita en tietenkään tähän aivan saanut vangittua.
Tässä jo kotiportti alkaa häämöttää. Koivut olivat aivan huurteessa ja taivas kauniin kalvakka tuolla etelän suunnassa. Oli kyllä nautinnollinen aamulenkki.
Ja näin pääsimme onnellisesti perille. Ulkona tuli jo täysin valoisaa. Uskon valitsevani tämän saman ajankohdan lenkille toistekin. Paljon oli ihmisiä liikkeellä, mutta ei niinkään koiria, joten Oskari sai keskittyä hankien keltaisten sähköpostien tulkintaan ja niihin vastailuun joutumatta vaihtamaan kovaäänisiä kuulumisia yhdenkään nelijalkaisen karvaturrin kanssa.
Ja sit joutui Oskari päikkäreille, kun ei olis millään antanut Nallen olla rauhassa ja Nallella taas oli kovasti tärkeää tekemistä.
Varsinaisia toimintakuvia en saanut, koska hiiri lähti aina niin kovalla lähtönopeudella olkkarin etäisimpään nurkkaan, ettei kuvaajalla ollut pienintäkään mahdollisuutta tallentaa tätä tapahtumaa. Ja hiiren lentorata kulki kohtalaisen korkealta.
Tässä Nalle selvästi tutkii, että vieläkö tuo jaksaisi häntä viihdyttää. Kohtalaisen ehjä se vielä on, vain muutamia reikiä on ilmestynyt ja yksi silmä hävinnyt. Mutta sen verran ripeästi 17-vuotias karvatassu antoi sille kyytiä, että vapiskaa Karjalohjan käärmeet, Nalle tulee taas keväällä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti