Oltiin noin viikko sitten äitini kanssa Karjalohjalla katselemassa kevään etenemistä, niin ja tietysti pikkukisuja, jotka myös mökkeilivät silloin. Kävimme tietysti katsomassa ruusujen lisäksi myös äitini silmäterät elikä kuusentaimet. Ainakin valkovuokot loistivat auringossa.
Jep, Oskari oli tietysti mukana ja löysi ihania herkkuja. Papanoita, papanoita ja monen muotoisia, makuisia ja kokoisia.
Tässä yhden silmäterän latva. Ja äiti siellä tähyilee kaunista taimikkoa ja muistaakseni tällä kertaa ei ollut suunnitelmissa hirven nylkemistä. Olivat taineet rouskuttaa tällä kertaa niitä, mitä pitikin eli pajuja ja muita pikku piiskoja, jotka uhkaavat kuusentaimia.
Oman kallion kasvustoa terassin alapuolelta. Tällä kertaa toimimme kameran kanssa saumattomasti yhteen.
Näin äitienpäivän jälkimainingeissa laitanpa yhden ruusunkin. Väri on upea, eikä tässä muutenkaan mitään vikaa ole. Alan olemaan aika malttamaton, kun ei tilattuja ruusujani vielä kuulu.
Orvokit sentään sain laitettua takapihan amppeleihin silmäniloksi. Voipi olla, etteivät enää elokuussa ihan samalta näytä.
Myöhemmin kesällä toivottavasti nämä kaunistavat kukillaan takapihaa. Ainakin John Cabot on ottanut hyvän lähdön tähän kasvukauteen. Silmuja on tullut ihan ilman jännitystä ja stressiä.
Onneksi myös Hansaland on päättänyt jatkaa siitä, mihin viime vuonna jäi. Taimi on pieni, eikä kukkinut viime kesänä. Voipi olla, ettei kuki vielä tänäkään vuonna, mutta kunhan saa hiukan kokoa ja voimaa lisää.
Miiko köllöttelee lempipaikassaan pussukassa. Joskus se on niin pienenä pussukan pohjalla, ettei sitä meinaa nähdä. Ja kyllä sitä on välillä etsittykin. Kaunis ja höppänä kullanmuru.
Ja Peetu pieni suklaahippunen. Aina menossa ja kovaa. Luonne-ero näkyy selvästi. Miiko viettää ns. kissanpäiviä ja Peetu suhahtelee kiipeilypuuta ylös alas pää edellä ja kovalla vauhdilla. Välillä riehutaan hiiren kanssa ja joskus touhutaan vähän luvattomiakin.
Viime yönä oli taas paahtoleipä kaivettu kiinni olevasta leipälaatikosta. Leipäpussi oli silputtu lähes tunnistamattomaksi ja ainakin kaksi siivua oli hävinnyt. Olihan tietysti Oskarikin saattanut avittaa, mutta eteisen matolle ilmestynyt kissan oksennus kertoi kyllä pikku-Peetun ylensyönnistä. Mutta mitäpä tämä suklaasilmä ei saisi anteeksi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti