sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Pihapuuhia kotona ☺




Tästä alkoi mun viikonloppuprojekti. Uusilla hanskoilla sai rikkaruohoja kitkettyä ruusuista, saattoi tosin lähteä vähän muutakin. Osa ruusuista oli pakko tukea ja myös karviainen sai peräti kaksi tukikaarta.








Ja ei, siitä ei tullut tummanpunaista, kuten nuppuna näytti vaan juuri sellainen kuin pitikin. Viime vuonna tämä alppiruusu ei kukkinut, mutta nyt sitäkin kauniimmin. Tai sitten olen vain niin vähään tyytyväinen.








Ja kukkiipa patjarikkokin. Uskomatonta tosin, sillä olen usein istutellut tämän tyyppisiä kasveja ja aina ne on näivettynyt olemattomiin, mutta tämähän jopa leviää.









Ja pääasia viikonloppuna oli tämä portti (minä enämpi vain seuraneitinä - siis Jasun projekti), joka estää vieraiden koiruuksien pihalle tulon ja oman koiruuden mielipuolisen syöksyn tielle, mutta pelkästään tämä ei riitä. Oskari syöksyi tuija-aidan alta tukka tuulispäänä heti, kun naapuriauto ilmestyi tien reunaan. Nyt sekin pakoreitti on Oskarilta tukittu ja se voi turvallisesti olla kanssamme etupihalla.




 Oskari ei siis jatkossa joudu tällä tavalla köytetyksi vesisaaviin. Vaikka se olikin minulta hyvä oivallus. Mikäli Oskari olisi saanut päähänsä yrittää yllätyshyökkäystä tielle, olisi täysinäinen vesisaavi kaatunut ja kastellut koko Oskari kylmällä vedellä. Ja kun Oskari olisi jähmettynyt kauhusta, olisin minä ehtinyt pelastaa Oskari, niin tai ohikulkijat.




Ja tästä tunnistaa meidän portin. Aluksi tähän piti tulla hyönteishotelli, mutta ne olivat liian suuria ja aiheuttivat muutenkin kovaa vastarintaa. Ja ehkä nyt ei oisi niin kivaa ollut, kun sisäänkäynnin luona olisi pyörinyt kaikenlaisia siivekkäitä pörisijöitä ja kasapäin erilaisia hämähäkkejä.






Kävin vielä nappaamassa kuvan esteestä, joka laitettiin Oskarin kiusaksi. Kyllähän se yli pystyisi hypäämään, mutta ei kai sekään niin pöljä ole, että hyppäisi suoraan päin puskaa. No se vielä nähdään. Tietysti, jos joku unohtaa camping-lenkin jalkakäytyävälle, niin Oskarihan hyppää vaikka puskan läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti